Tampereella taas

Onpa mukava olla kotona! Matkailu avarsi, mutta juuri nyt arvostan kovasti ruokakaupan valikoimaa, Tampereella navigoinnin helppoutta ja muuta tuttua. Todennäköisesti kyllästyn tähän kaikkeen nopeasti, mutta toistaiseksi vain ihastelen.

Ahkera blogitilitykseni loppuu nyt tähän ja avaan uudet sivut vasta kun keksi jotain jännittävää. Kuten otan marsun ja alan päteä sen hoitovinkeillä. Olen tilittänyt kaiken niin perusteellisesti, ettei yhteenvedolle jäänyt tarvetta, mutta teen lyhyen sellaisen kuitenkin. Lähes vuoden Espanja-projekti on nyt takana ja siitä jäi käteen monenmoista.

Ensinnäkin (työ)syke ei päässyt siestalla laskemaan. Espanjalaiset ovat kovia puurtamaan ja yliopistossa puristetaan mehut opiskelijoista. Ja suomalainen etätyöläinen tekee yllättäen liikaa töitä myös Espanjassa. Moinen ahkerointi ei kuulunut suunnitelmiin, mutta sen hedelmistä on onneksi nautittukin. Ecuadorin pitkä loma onnistui Soinin saldovapailla ja espanjan kielestä oli paljon iloa sekä arjessa että lomalla. Ja mulla on nyt fysiikan työt tehtyinä. Äskeisellä biokemian luennolla tuntui kovin kotoisalta, joskin molekyylien nimiin oli lisätty oudot i-kirjaimet.

Toisekseen saimme selville, että asioita tehdään toisinkin kuin meillä Tampereella ja joskus harvoin jopa paremmin. Suomessa on tuntunut hassulta olla tervehtimättä kaikkia vastaantulijoita ja asiakaspalvelutilanteissa sinuttelua saa sovitella suuhunsa. Ehkä suurin plussa sekä Espanjassa että Ecuadorissa verrattuna Suomeen oli ihmisten suhtautuminen toisiinsa. Avoimuus, ystävällisyys ja sosiaalisuus tuntuivat mukavilta. Samoin joustaminen monessa kohtaa. Ecuadorissa esimerkiksi bussiin pääsi ihan mistä vaan, ovet olivat kirjaimellisesti avoinna.

Suomi taas voittaisi sekä Espanjan että erityisesti Ecuadorin tietokilpailussa. Suomessa tapaa mukavan usein ammattitaitoista väkeä, joka uskaltaa soveltaa ja tehdä päätöksi esim. omassa työssään. Espanjassa takkuilimme terveydenhuollon paskantärkeilijöiden kanssa niin, ettemme lopulta saaneet hoidettua kesän matkaterveysasioita edes rahalla. Ecuadorissa ei niinkään tärkeilty vaan oltiin ihan rehellisen tietämättömiä. Hyvinvointiyhteiskunta ja suomalainen koulutus tuntuvat nyt entistä tärkeämmiltä. Nurkkakuntainen ajatus siitä, että on lottovoitto syntyä Suomeen, ei tunnu Ecuadorin jälkeen ihan vieraalta. Olisi vähän toista rakennella elämäänsä entisessä siirtomaassa, josta ulkomaiset yritykset pumppaavat luonnonvaroja muualle jalostettaviksi.

Tämä kokemus kasvatti entisestään kiinnostustani kansainväliseen meininkiin ja avasi myös ovia kielimielessä Atlantin taa. Mutta otti se vähän voimillekin. Seuraavaksi suunnitelmissa on huilaamista ja mökkiytymistä täällä harmaan turvallisessa pohjolassa. Kiva kun olet lueskellut tarinaani!

KUTSU

Varatkaahan kalentereistanne 13.9. Kuhmoisten perinteisille syysbileille!!! Ja edellisen illan bileet taytyy perua, silla talla kertaa lahto on aikainen. Teemana on olympiahenkeen puolimaraton. Reitti koostuu siis kolmesta rinkulasta, joista saa sovellettua mayrakoirankusetuslenkin, lastenrataslenkin ja susikoiranavullamaaliinlenkin. Lomakauden urheiluvammoista karsivat voivat ilmoittautua juomapisteen hoitajiksi. Lenkin jalkeen lampiavat sauna ja grilli. TERVETULOA!

Kutsu on avec - erityisesti hyvakroppaiset/kuntoiset atleetit ovat tervetulleita kaunistamaan kokonaiskuvaa. Meilla ei ole mitaan kasitysta siita, kuka tata blogia lukee, mutta kaikki jotka ovat nahneet valokuva-albumissa esiintyvat henkilot, ovat tervetulleita. Ja jos joku tuntematon on niin hullu, etta lukee tata jaaritusta, niin pakko olla hyva tyyppi, eli tervetuloa juoksemaan:)

Maarit ja Soini

Viidakkokuume

Ranskalaiset olivat oletetusti kansoittaneet Nanambiiki Cabañasit ja illallisella oli valilla vaikea saada suamea kuuluviin. Retkilla olimme kuitenkin vahvoilla, koska oppaat osasivat vain paikallista kielta ja espanjaa. Ja hyvia oppaita olivatkin, kuulimme paljon mielenkiintoisia juttuja paikallisesta elamasta ja mm. laakekasveista. Cabañaseilla oli hyva paikallisyhteisoa tukeva ja arvostava meininki, tyontekijat ja puolet omistuksesta olivat paikallisia. Ainut minua hairinnyt asia olivat taas ne prkleen vesivessat. Viidakossa, haloo! Ja luonnollisesti samaa jokivetta myos juodaan - en uskaltautunut kyselemaan juomaveden puhdistusprosessista. Likavedelle sita ei ole.

Ekana paivana retkeilimme kanoottilla paikallisia projekteja pallistelemaan. Amazoonico-keskuksessa hoidettiin villielaimia, jotka jotkut passit olivat ottaneet lemmikeikseen, mutta eivat yllattaen olleet parjanneet niiden kanssa. Keskuksen ideana on vapauttaa elaimia takaisin viidakkoon, mutta se on vaikeaa. Papukaijoilta on katkottu siivet, ne kiroilevat, tiikeri ei osaa metsastaa, lintu seuraa ihmista kuin koira jne. Paikan villeimman nakoisia kavereita olivat sian kokoiset jyrsijat, "vesirotat", jak! Amazoonicon lisaksi kavimme katsomassa saviruukun ja puuveistoksen tekoa seka ottamassa kaljat jonkun kylalaisen terassilla. Kylla ihmiset asuvat koyhasti! mutta moista ystavallisyytta ja kunnioitusta muukalaisia kohtaa ei Suomessa ehka tapaa.

Kaksi seuraava paivaa vietimme metsassa patikoiden. Elaimet tietenkin kaikkosivat marssivaa joukkoamme, mutta naimme villin nakoisia kasveja, tiikerin jalkia, hyonteisia ja yhden kaarmeen. Yon vietimme rattoisasti makuupussissa joen rannalla. Laavuviritelmamme katto petti yon rankkasateessa ja ranskalaisilla oli kuulemma ollut vilkasta rakennustyota ja puuduttavaa kyykkynukkumista. Korvatulpilla varustautuneina metsasuomalaisina nukuimme kunnon unet ja aamulla otimme jokisavinaamiot kaupan paalla. Ehka kerrankin Tampere-Pariisi kauneuskisan voitto olisi tullut kotiin.

Seuraavana aamuna tunnelmat olivatkin jo toiset. Sain yolla mielettoman viidakkomahataudin liki 40 asteen kuumeella. Aamulla makasin riippukeinussa ja shamaani honki luonnontupakkahoyryja, loyhytteli yrtteja ja juotti taikajuomaa. Lieko luonto vai imodium+parasetamol auttaneet, mutta jotenkin selvisin kanootti- ja bussimatkan viidakonreunakaupunkiin. Siella otin ilmastoidun huoneen puhtaalla vessalla ja raahauduin laakariin toisen kuumeisen yon jalkeen. Jotenkin paadyin sairaalan ensipuun, jossa nuokuin puoli paivaa, mutta tuloksena onnellisesti puhtaat paperit vakavista taudeista ja antibioottikuuri. Pikkusen tekee mieli sinappikurkkusalaatti 3 paivan suolasokerilitkudieetin jalkeen...

Viidakosta nousimme kohti paakaupunkia ja matkalla pysahdyimme ihanaan kylpylaan. Ulkoilma-altaita, joiden vesi pulppuaa maan sisasta tulivuoren lammittamana. Tanaan olemme tayttaneet matkamuistokassia Otavalon vanhoilla, joskin nykyisin turisteille suunnatuilla, kasityomarkkinoilla.

Vahiin alkaa kayda tama reissu, huomenna matkustamme Quitoon ja ylihuomenna aamulla lahtee lento. Lomamme on ollut ihana ja ilmeisesti sopivat pitka ja raskaskin, tuntuu nimittain ihan kivalta tulla Suomeen. Ja mun pitaa tullakin melkein laakarin maarayksella, verenpaineeni oli 50/90 eika nain alhaiset lukemat voi johtua kuin salmiakin puutteesta. Suomeen vetaa myos mummoni, jonka huono vointi on vahan varjostanut koko reissua. Sain tietaa Ecuadoriin lahtopaivana, etta hanella on syopa ja viime viikolla han kuoli. Olisin kovasti halunnut olla lahempana juttelemassa, mutta pidimme yhteytta moderniin tyyliin tietokoneella ja kannykalla. Taidan muuten peria mummon kannykan, onkohan se jo ihan tavallista Suomessa:) Mummo haudataan pian Suomeen tulomme jalkeen ja sitten marjastan kodittomana Kuhmoisten mokilla kaksi viikkoa. Syyskuussa kotiudun taas Pyynikille ja toivottavasti naen teita kaikkia kohtapian!

Viidakko odottaa

Innostuin nyt blogitilittamaan ja lajittelemaan valokuvia koko kuukauden edesta. Se on onnistuneen loman merkki, kun alkaa tietokoneen edessa istuminen taas maittamaan:) Eli kaykaahan ihmettelemassa uusia albumeja.

Nukuimme viime yon kuuman kosteassa viidakonreunakaupungissa Tenassa. Tanaan lahdemme taalta bussilla ja kanootilla kohti viidakkomajapaikka Cabañas Nanambiikia. Amazonin luoteis-reunalla olisi ollut runsaasti luksus"hotelleja", mutta paadyimme vaatimattomampaan "projektiin". Viiden paivan pakettiin kuuluu luontoon ja paikallisyhteisojen elamaan tutustumista, yo viidakossa ja luultavasti liikaa ranskalaisia. Ainakin kaikki paikkaa suositelleet ovat olleet ja cabañasit omistaa espanjalais-ranskalainen pariskunta... Epailen myos majoitusta, joka on luultavasti isoissa dormitorioissa. No, tuotto ainakin menee paikallisyhteisolle ja maistuupa sitten kotiluksus entista makeammalle.

Matkustaessa ovat kuvitelmat tasa-arvosta ja kestavasta kehityksesta karisseet. Istun juuri nettikahvilassa, jossa 7-vuotiaat pikkupojat pelaavat kehittavaa nettipelia, jossa seikkaillaan kaupungissa pyssy ojossa. Busseissa naytetaan B-luokan raiskintaleffoja. Monella 15-vuotiaalla tytolla on lapsi ja edessa pelkkaa? pyykin pesua ja siivousta. Kukaan ei tunnu "tietavan mitaan" - esim. valimatkoja ja vakilukuja on turha kysella. Riippuen vastaajan sukupuolesta ja patemisen tarpeesta vastaukseksi saa "aika paljon" tai kehnon arvauksen. Kaupungeissa on mieleton pakokaasun katku ja roskat heitellaan surutta ympariinsa. Bañosin kaupungin nakoalapaikka neonvaloristilla ja joka puolella lojuvilla kertakayttokupeilla oli aika savayttava paikka...

Toki taalta loytyy toinenkin puoli, mielettomat luonnonvarat ja -kauneus. Jotenkin niiden "tuotto" vaan tuntuu menevan vaaraan osoitteeseen. Syy-seuraus-suhteet lienevat monimutkaiset, mutta Espanjan siirtomaavaltakauteen on ainakin helppo osoittaa. Koulutuksen pitaisi kai auttaa moneen ongelmaan, mutta monet yliopisto-opiskelijat ovat kertoneet, ettei heille tulevaisuudessa ole toita tassa maassa. Ja maalla tapaamamme osa-aikaiset turistioppaat / maanviljelijat ovat kertoneet, ettei heidan perheillaan ole varaa koulutukseen...

Kylpyhuoneessa

Viime viikolla tutustuimme vuoristoon kiertamalla Quilotoa-lenkin, joka on reppumatkailijaraamatun - Lonely Planetin - suosittelema ekskursio vuoristoelamaan. Lenkin pituus oli ehka 50 kilometria, mutta sen taittamiseen busseilla ja maitoautolla meni 10 tuntia, eivatka kaikki kulkupelit edenneet joka paiva. Asuimme 3 yota viehattavassa Hostal Mama Hildassa, josta teimme hepparetket pilvimetsaan ja veden tayttamalle tulivuoren kraaterille. Ruokaa tuli poytaan saannollisin valiajoin ja huoneessamme oli takka, joka osoittautui tarpeelliseksi pilvien korkeudella. Maitoautokyydista tuli mieleen (kuvittelemani) Suomi 50 vuotta sitten, aikaan ennen EU:ta, lypsykoneita ja maitolaitureita. Ajelimme lava-autolla portilta toiselle ja lehman omistajat tyhjensivat amparinsa tynnyriin, lehmattomat hakivat siita kannullisen maitoa. LP kehotti valttamaan pastoroimattomia maitotuotteita - epailen josko pastoroituja loytyy koko maasta...

Vuoristoidyllin jalkeen siirryimme turistikaupunki Bañosiin (=kylpyhuone), joka on kuuluisa kuumista lahteistaan ja niiden ymparille rakennetuista kylpyloista. Dippauduimme moiseen kerran, mutta vaaraan aikaan. Lauantai-iltana tunnelma altaassa oli kuin sillipurkissa. Kaupungista loytyy aktiviteettia joka turistin makuun, me olemme kavelleet katsomaan tulivuorta, pyorailleet 60 km (alamakea) "vuorilta viidakkoon" ja harrastaneet "koskenlaskua". Olemme ilmeisesti enemman sporttisia mieleltamme kuin keholtamme, ja sangysta nousu nayttaa huvittavalta mutta tuntuu viiltavalta. Nyt pizzalle! Taalta saa kunnon juustoa. Nim. laski-lankkarit.

Lomalla

Tyot taisivat ottaa vahan voimille, sairastuimme nimittain molemmat heti loman alkajaisiksi. Mina sain kurkkukivun jo Jipijapassa ja laakitsin itseani heti paikallisen apteekkarin suosittelemalla pillerikoktaililla. Tehokkaat olivat laakkeet - maha meni sekaisin paivaksi, mutta kurkkukipu katosi hetkessa. Eilen oli Soinin vuoro sairastua, mutta enaa en loytanyt samaa laakeyhdistelmaa ja Soini on joutunut lepailemaan hotellilla koko paivan.

Jatimme Jipijapan koululaiset oman onnensa nojaan torstaina ja suuntasimme lansi-rannikkoa pitkin luikerrellen kohti paakaupunkia. Eilen paasimme varjoliitelemaan ja se oli huisia. Tandemliidon kokenut osapuoli etsiskeli nostavia ilmavirtoja lintuja seuraamalla ja hetkessa olimme 10 m ylempana. Mukavan rauhallinen maisemienkatselulaji. Joskin mulle tuli vahan matkapahoinvoiva olo. Tasapainoelimeni toimivat ilmeisesti vain maan pinnalla.

Tanaan olen jarjestellyt tulevien lomaviikkojen ohjelmaa ja katsellut Ecuadorilaisittain tiptopsiistia Bahíaa. Kaupunki on satsannut paljon ymparistoasioihin ja siisteyteen, mika tekee katukuvasta viihtyisan. Taalla lomailee varakkaita paikallisia, mutta ei juurikaan meikalaisia valkonaamoja. Meilla on huippu yosija vanhassa espanjalaistyylisessa huvilassa, joka on muutettu hotelliksi. Talossa on paljon vanhoja huonekaluja ja ihana merinakoala. Majapaikan metsastaminen oli yllattavan hankalaa. Kriteerini - ikkuna ja puhdas kylpyhuone - kavelyttivat meita pitkalle iltaan. Vahan yllattaen hinnatkin olivat kovempia kuin aikaisemmin nakemillamme gringorannoilla.

Ensi viikolle suunnittelin vuoristoa, sitten viidakkoa ja lopuksi kylpemista ja ostoksia. Eika mitaan lapsiperheille suunnattua:)

Vesivessa

Vesivessa on saanut uuden merkityksen taalla kuivassa Jipijapassa. Kaupungin vesiputkisto on tyhjillaan ja kaikki vesi ostetaan sailioautoista tai kanisterikauppiailta. Naissa oloissa posliininen vesisailio lahinna itkettaa, mutta valitettavasti se kuuluu joka kodin varusteluun. Huuhtelu hoidetaan miten milloinkin. Tiesitteko, etta vessan voi huuhdella mm. pissaamalla "viimeisen tipan", jos sattuu olemaan aamun viimeinen vessassakavija. Suihkuun vesi tulee ylos nostetusta sailiosta ja olenkin keksinyt kayda suihdussa amparin kanssa. Nain saan 5 litraa kertaalleen kierratettya huuhteluvetta. Talla pahinkin rakkovikainen oppii kaymaan vessassa vain kolme kertaa vuorokaudessa. Paikalliset ilmeisesti harvemminkin, vessat ovat nimittain aina vapaina. Ikava on mokkihuussia:)

Loma lahestyy

Viela kolme paivaa lasten hoykyytettavana ja sitten koittaa loma! Opetushomma ei tosin enaa ole niin kaoottista kuin edellisen blogimerkinnan aikaan. Olen pyytanyt luokanopettajia pysymaan luokissa tuntieni ajan ja tehtaillut taalla nettikahvilassa materiaaleja oppilaille. Heilla ei ole kirjoja ja osa kirjoittaa kotitehtavat sellaisilla harakanvarpailla, ettei niita erota matematiikan muistiinpanoista. Suttuiset kopioni ovat uutuudessaan viehattavia ja ne ovat toivottavasti auttaneet joitain oppilaita hoksaamaan teorian ja harjoitusten yhteyden. Tanaan askartelin sadistisen tentin.

Kaksi edellista viikonloppua vietimme rannalla. Ensin menimme Puerto Cayoon ja ryhavalaita katsomaan. Ne vaeltavat tanne pariutumaan nain heina-elokuussa ja kosioleikit olivat nakemisen arvoisia. Kaksi 13-metrista valasta ponkaisivat kokonaan ilmaan ja loiskahtivat sitten selalleen sadan metrin paassa valaita pienemmasta paatistamme. Joissain paikoissa valaiden ihmettelijoita on kai hairioksi asti, mutta meista tuntui kylla pienelta luonnonvoimien aarella...

Seuraavat rantakohteemme Puerto Lopez ja Montañita keskittyivat toisenlaisten voimien etsintaan. Eritysesti jalkimmaisessa oli lempea pilven tuoksu koko kylassa, rastapaiset lankkarit myivat nilkkakoruja ja basso tarisytti hotellia aamuviiteen saakka. Happy hour -koktailien lisaksi paasimme kokeilemaan surffausta. Eihan siita tullut kuin mustelmia polviin, mutta hauskaa oli.

Ja paluumatkalla bussissa pongasimme varkaan. Bussi oli yobussi rannikko-paakaupunki, eli paras paikka gringojen ryostoon. Minulle epatyypilliseen tapaan olin skarppina, enka laittanyt reppua "henkilokunnan" ohjeen mukaisesti ylahyllylle. Epailyttavasti myos ko. "tyontekijalta" tarkastettiin matkalippu ja jossain vaiheessa han siirtyi taaksemme istumaan. Ja sitten huomasin reppuni hivuttautuvat taakse pain. Mitaan ei havinnyt, eika havittavaakaan olisi ollut kuin 20 dollaria, mutta tunsipa taas itsensa kokeneeksi matkailijaksi. (Vrt. Madridissa taskuvarkaan uhriksi joutunut kokenut matkailija.)

Kurkku kahea

7-luokkalaiset koettelivat tanaan hermojani ja aanijanteitani. Olin sekoitellut eilen opiskellut sanat isolle paperille, jonka ripustin luokan eteen. Selitin kuinka kaikkien pitaa istua hiljaa, viitata kun loytavat sanan ja mina valitsen sanan ympyroijan. Sitten kaannamme sanan ja harjoittelemme lausumista... Samalla hetkella kun sain paperin seinalle, ymparillani oli 20 huutavaa kakaraa tussit ojossa. Sama meininki jatkui kunnes naapuriluokan opettaja tuli palauttamaan jarjestyksen. Jatkossa teetan taatun tylsia harjoituksia ja lahetan kaikki vuoronperaan rehtorin puhutteluun.

Eilen paasin mielenkiintoiselle roskaretkelle. Tein lenkin roska-auton kyydissa ja lopuksi kavimme kippaamassa lastin kaatopaikalle. Taalla ollaan aika kaukana jatehuoltomaarayksista ja koneellisesta tyhjennyksesta... Roska-auton repsikka soittaa kelloa ja ihmiset tuovat pussukkansa kadulle, mista apumiehet heittelevat ne lavalle. Kaatiksella kaydaan kauppaa materiaaleista, kasvatetaan karjaa ja asutaan. Ensi viikolla saan esitella kunnanisille suomalaista jatehuoltoa. Tuntuu vaikealta sovitella sanoja, kun elintasomme on niiin kaukana takalaisesta.

Viikonloppuna lahdemme 1/2 h paahan rannikolle katsomaan valaita. Odotan retkea paitsi valaiden myos kukkojen takia. Jipijapassa taytyy nimittain opetella nukkumaan aamuyot kukkojen saestyksella. Taloissa ei ole ikkunalaseja vaan pelkat reiat seinissa ja kuten jo selitin, seinat loppuvat paan korkeudelle. Akustiikka on siis varsin "toimiva". Illalla voi paattaa jutskaileeko sukulaisten kanssa sohvalla vai seinan yli omasta sangysta ja pian heidan lahtonsa jalkeen alkaa se kukkokonsertti. Puerto Cayon rantakohteesta valitsen hotellin aanieristyksen perusteella:)

Nyt ajattelin lahtea rohkeasti kokeilemaan paikallista saunaa. Raportoin myohemmin kuinka perverssia menoa sana taalla pain maailmaa tarkoittaa.

Jipijapa

Eilisen koko paivan bussimatkan jalkeen olemme nyt tassa veikean nimisessa kaupungissa. Bussimatka oli hauska ja mahaa kaantava: tiet kiemurtelivat, salsa soi, ovet olivat auki ja ohittelimme rankan nakoisia rekkoja. Illalla tutustuimme isantaperheisiimme, jotka edustavat paikallista keskiluokkaa. Meidat majoittava perhe myy kuistillaan kalaa ja pitaa "puhelinkioskiyritysta". Perheen 18 v. tytto opiskelee yliopistossa ymmartaakseni farmaseutiksi. Lisaksi tapasimme ison joukon sukulaisia, jotka esittelivat lastensa englannintaitoja meille "professoreille".

Asunto on vaatimaton ja olen paattanyt valttaa mahatautia, vessa ei nimittain houkuttele pidemmaksi aikaa. Asunnossa on betonilattia ja matalat seinat isoa tiilta, korkealla nakyy peltikatto, jonka reijista voi paatella auringon nousun. Television edessa on nelion pala muovimattoa. Telkkaria voi katsella mukavasti riippukeinusta. Takapihalla kiekuu kukko ja etuoven edesta menee bussi. Kaikki on siistia ja meilla on oma huone ja isot sangyt. (Epailen etta perhe nukkuu jossain lattialla ja meille on varattu kaikki huushollin mukavuudet.) Kotiudumme varmasti hyvin, kunhan kaikki lopettavat ylimaaraisen hossotyksen ja superkohteliaisuuden.

Aamulla meidat nelja vapaaehtoistyontekijaa jaettiin omiin kouluihimme. Mina sain 480 oppilaan koulun, jossa opetan 6. ja 7. (viimeinen pakollinen) luokkia nelja tuntia paivassa. Rehtori esitteli minut oppilaille ja pelasin heidan kanssaan vahan koripalloa. Kaikki olivat luonnollisesti innoissaan olemuksestani - halusivat siis massiivisen pelaajan joukkueeseensa. Luokkakoot ovat 20-30, eli pelkoni 50 hallitsemattomasta pennusta osoittautuivat aiheettomiksi. Huomenna kaikki oppilaat kokoontuvat kunnantalolle kuulemaan projektista ja ymparistoasioista. Ylihuomenna pidan aamunavauksen:) ja testaan oppilaiden taitoja suullisella kokeella. Kaikki vaikuttaa hyvin organisoidulta ja leppoisalta, toivottavasti fiilis on sama viela ekan tuntini jalkeen.

Nyt yritan suunnistaa kohti kotia ja lounasta. Illalle minulle on varattu keskustelua kaupungin jatehuollosta ja kierratyksesta kunnanisien kanssa. Tosi mielenkiintoista, mutta kielitaitoni vahan arveluttaa...

Chiriboga

Ensimmainen tyoviikko vierahti nopeasti “mokkeillessa”. Asuimme Chiribogan kylassa, 50 km ja kaksi tuntia Quitosta. Bussi- ja autonlavamatkoilla vuorten yli ihailimme suut auki vuoristoa, subtrooppista metsaa, vesiputouksia, maatiloja ja oljyputkia. Itse tyo oli melkein samaa mokkipuuhailua kuin joka puolella maailmaa – tavaroiden kantamista paikasta A paikkaan B, ja mahdollisesti vuoden paasta takaisinJ Lisaksi teimme vahan “metsitystyota” raivaamalla muutaman vuoden ikaista metsaa kuokilla ja viidakkoveitsilla.

Ymparistoprojektiin osallistuminen oli erittain mielenkiintoista, vaikkakin puuhan perimmainen tarkoitus jai vahan epaselvaksi. Foundation Chiriboga valittaa monenmoisia vapaaehtoistyontekijoita eri puolille Ecuadoria. Englannin ja tietotekniikan opettajilla on selkeat tehtavat, samoin kodittomien lasten kanssa tyoskentelevilla, mutta ymparistoasia tuntui vahan abstraktilta. Hienosti varustellulla mokilla vastustettiin kylalaisten elinkeinoa, joka on puiden ryosto valtion metsista. Tietyista puulajeista saa hyvat rahat ja kylan ympariston metsista niita ei enaa paljoa loydy.

Mokin elinkeinona sen sijaan oli kalan kasvatus ja hedelmapuiden hoito. Arjen pyorittamisessa ymparistoasiat jaivat valilla mukavuuden jalkoihin, voi olla etta tiedon puutteen takia. Nautimme vesivessoista, roskilla ja puilla lammitetysta vedesta jne.

Koko viikon parasta antia olivat keskustelut mokin vakityontekijoiden kanssa. Kokkimme! oli kolmen lapsen yksinhuoltajaaiti ja ulkotoista vastaavan miehen kuusi lasta asuivat rannikolla ja nakivat isaansa joka toinen kuukausi. Ihanan avoimia ja iloisia ihmisia.

Nyt lahtee bussi kohti kylaa, jossa opetamme englantia, adios!

Perilla Quitossa

Edellisesta blogiraportista on vierahtanyt tovi, joka oli kiireinen ja kivulias. Maha ja paa olivat kipeat ja kiire oli lahinna vessaan. Onnistuimme molemmat saamaan Madridin viime metreilla arhakan ruokamyrkytyksen, joka laittoin viimeisten viikkojen puuhastelut tarkeysjarjestykseen. Keltakuumerokotukset jaivat ottamatta ja monet suunnitellut puuhat tekematta, mutta onneksi kuntouduimme viimeiseksi viikonlopuksi. Mina vietin sen siskoni kanssa biitsilla ja Soini aitinsa ja siskonsa kanssa Madridissa. Kaikkien lomat onnistuivat hyvin, mita nyt vieraiden kotimatkaa mutkistivat heille pakkaamamme "reput". Irene voitti arvonnassa polkupyoran! ja talvikengat, Eckulle ja Sirkka-Liisalle jai sekalaista elektroniikkaa ehka 40 kilon verran. Kiitos viela laukunkantajille!

Kummasti sita roinaa riitti viela omiinkin reppuihimme ja viime perjantaina suuntasimme Madridin lentokentalle 4 toinen toistaan isomman ja epamaaraisemman myssykan kanssa. Sittemmin myssykoita ei olekaan nakynyt. Lensimme monimutkaista reittia ja juoksimme joka valissa myohastyneelta lennolta seuraavalle portille. Yhdelle lennolle meidat angettiin bisnesluokkaakin. Laukut eivat olleet yhta ripeita - soitin juuri Quiton lentokentalle ja yksi neljasta kassista on kuulemma saapunut. En ole varma toivonko eniten vaatteita, laakerasvoja vai salmiakkia.

Me paasimme joka tapauksessa hyvin perille ja meita on lellitty taalla nyt kaksi paivaa. Asumme ymparisto/vapaaehtoisjarjeston puuhanaisen aidin luona (koska varsinainen jarjestotalo on taynna). Aamiaiseksi tarjotaan tuoreita sampyloita, kotitekoista marmelaadia ja puutomaattimehua. Eilen katselimme kaupunkia ja kavimme illalla ulkona juomassa koktaileja ja katselemassa salsataitureita. Quito on kaunis kaupunki vihreiden kukkuloiden keskella, aurinko paistaa eika mikaan maksa mitaan. Huomenna ehka koittaa arki, kun matkustamme kylaan, jossa tyoskentelemme. Ensimmainen viikko raivataa talven tulvien tuhoja eko"talolla" ja seuraavat kolme viikkoa opetataan englantia huhujen mukaan kehnosti organisoidussa koulussa. Odotamme mielenkiinnolla.

Tanaan jarjestelemme viela asioita, jotka jaivat Madridissa puolitiehen: hankimme kumisaappaat, hyttysmyrkyt, hysteerisen turistin matka-apteekin jne. Huomenna saamme ehka viela keltakuumerokotukset, jotka taitavat kuitenkin olla enempi Ecuadorin suojelemiseksi sairailta matkailijoilta kuin toisin pain.

Terassiaamupala

Maanisdepressiivinen mieleni on palannut onnelliseen siestatilaan. Kävin säälittävästi ruikuttamassa fysiikan proffalta tenttitulokset tenttiä seuraavana päivänä, eilen, viikko ennen tulosten julkaisupäivää. Läpi meni ja samalla Hervannan insinöörifysiikka 1, 2 ja pahamaineiset fysiikan työt. Ihanaa! Proffa vähän naureskeli paniikilleni, mutta parempi läpäistä nolosti kuin reputtaa coolisti:)

Tänään aloitin päivän ainoalla oikealla tavalla: heräilin kymmeneltä ja kävin terassiaamiaisella. Sitten lueskelin Paulo Coelhon (Alkemistin kirjoittaja) The Flowing River kolumnikokoelmaa ja mietiskelin tämän kaiken hötkäämisen ja panikoinnin tarkoitusta. En keksinyt.

Lounasaikaan aloin taas opiskella, mutta tällä kertaa tenttipänttäystä viisaammalla tavalla. Suoritan osan kemiasta tentin sijaan esseellä ja esitelmällä, mitkä ovat minulle paljon tenttejä parempia oppimismenetelmiä. Voin etsiä tietoa rauhassa, järjestellä sitä paperille moneen kertaan sanakirjan kanssa ja saada aiheesta oikeasti kattavan kuvan.

Ympäristöpolitiikan opinnoissa esseitä kirjoiteltiin paljon ja niillä sai yleensä korvattua tentin. TTY:llä niitä ei ilmeisesti paljoa harrasteta, eikä myöskään täällä. Esitin itse tentin korvausta muilla töillä ja avarakatseinen proffa siihen suostui - koska olen ERASMUS-opiskelija, ja kohdallani voi vähän joustaa. Tuskin suoritustapaa otetaan laajempaan käyttöön sittenkään, kun olen esitellyt nukleiinihapponi ilman painomerkkejä ja muutenkin kieliopissa oikaisten:)

Tunnelmat fysiikan tentin jälkeen

Olen paniikin ja helpotuksen rajoilla. Aamulla oli fysiikan vika tentti (joka ratkaisee, oliko vuoden 15!! tentistä ja työstä mitään iloa). Nyt se on ohi, eikä mennyt ihan nappiin, mutta toivottavasti kuitenkin läpi. Tarvitsen siitä vain 3/10 ja tuloksia joudun odottaamaan viikon. Jännittää, mutta onneksi en enää voi asialle mitään. Paitsi valmistella pitkän puheen, jolla taivutella proffa päästämään mut läpi vikan tentin pilalle menosta huolimatta.

Syksyllä kun vaihtovuosi oli vasta aluillaan yritin suhtautua kaikkeen vastaan tulevaan kohtalaisen positiivisesti ja avoimesti. Tai näin ainakin muistelen, voi olla että blogia kertaamalla huomaisin valittaneeni jo silloin... No nyt valitan ainakin. Espanja on kohta takana ainakin tältä erää ja voin rauhassa sortua turistin "Suomessa tääkin ois niin paljon paremmin" -virteen. Ajankohtaisena esimerkkinä terveyskeskusasiointi.

Kävin syksyllä terveyskeskuksessa ja ystävällinen vastaanottovirkailija puhui vähän englantia, antoi minulle lääkäriajan ja kehotti tilaamaan Suomesta EU-sairausvakuutuskortin. Tällä käynnillä sain jopa reseptin ihottumavoiteeseen. Voide ei kuitenkaan auttanut ja menin uudestaan terveyskeskukseen, tällä kertaa vakuutuskortin kanssa. Toisella käynnillä tietoni kirjattiin keskuksen rekisteriin, sain omalääkärin, lähetteen ihotautilääkärille ja reseptit tehokkaisiin salvoihin.

Viime viikolla poikkesin taas terveyskeskukseen, tällä kertaa uusimaan reseptiä ja kyselemään rokotuksista. Vastaanotossa ei ollut enää töissä syksyn avuliasta naista vaan uusi rouva, jolta pyysin lääkäriaikaa. Sanoin nimeni ja kerroin että vakuutuskorttini meni varastetun lompakon mukana. Uusi oli matkalla Suomesta Espanjaan. Täti ei löytänyt tietojani ja sanoi, ettei niitä ole järjestelmässä. Vastasin tähän vähän huvittuneena, että kyllä ne siellä ovat ja minulla on omalääkärikin. Täti otti vähän nokkiinsa, ehkä huvittuneisuudestani tai sitten (ulkomaalaisen) röyhkeydestä vaatia palveluja.

Enkä palvelua sitten tullutkaan. Kelasta kysymäni käsin kirjoitettu vakuutuskortin numero ei kelvannut. Täti tiesi kertoa, etten ole ikinä esitellyt terveyskeskuksessa vanhaa korttiakaan ja että luultavasti mitään korttia ei ole ikinä ollutkaan. Lääkäri ei voinut kirjoittaa reseptejä eikä lähetettä ihotautilääkärille. Hän ei myöskään suositellut ihotautilääkärin aikaisemmin määräämää atooppisen ihon salvaa vaan mietoa yleisvoidetta. Kansainvälisiä rokotuksia Villanuevassa ei anneta. Perkele! Mikään ei ärsytä minua niin, kuin omahyväinen asiakaspalvelutyöntekijä, joka nauttii asiakkaan kyykyttämisestä. Suosittelisin tädeille avartavaa matkailua Espanjan tai ainakin Villanuevan rajojen ulkopuolelle... (Missä heitä taatusti kyykytettäisiin samalla mitalla.)

Perjantaina kortti vihdoin kolahti postiluukusta ja tällä viikolla pitäisi taas mennä neuvottelemaan tätien kanssa. Pääsisin tietenkin helpommalla jos menisin yksityiselle lääkäriasemalle kuten tädit suosittelivat. Mutta periaatteet ovat tärkeämpiä kuin mukavuus:) Kaikkitietävän Kelan päätöksellä minulla on oikeus Espanjan terveyskeskus"palveluihin" ja saahan tapellessa mukavasti käytännön kieliharjoittelua.

Espanjan tentti

Tein aamulla espanjan kirjalliset ja suulliset tentit. Tyypilliseen tapaani valmistelin suullista tenttiä, joka oli käytännössä esitelmä, paniikissa viime yönä. Samoin kielioppisääntöjä pujottelin päähäni monimutkaisilla ulkoaopettelukuvioilla pitkin viikkoa. Kieltä olen ehkä oppinut, mutta kulttuuria näköjään en. En espanjalaista enkä italialaista.

Ensinnäkin tentti alkoi puolisen tuntia myöhässä, eikä kukaan muistanut netissä ilmoitettuja esitelmäaikatauluja. Esitelmät pidettiin samaan aikaan ja samassa paikassa kuin kirjallinen tentti ja suurin osa opiskelijoista oli italialaisia vaihtareita. Käytännössä opettaja istuskeli keskellä luokkaa ja kuunteli esitelmän pitäjää, joka huuteli välillä tenttiä kirjoittaville kavereilleen. Kirjallisen kokeen tekijät taas vaihtoivat mielipiteitä tenttivastauksista avoimeen tyyliin. En oikein saanut rauhaa kaivella muistisääntöjä päästäni, mutta toisaalta saatoin kopioida vastaukset kätevästi muilta. Eikä sen esitelmänkään kanssa niin tarkkaa ollut. Opettaja ei varmaan kuunnellut puoliakaan, mitä nyt ihasteli eksoottista roska-aihettani.

Tyyliin sopivasti illalla olisi Madridissa bileet espanjan kurssin päätökseksi. En oikein tiedä pitäisikö mennä. Nyhjäämme liikaa kaksin Soinin kanssa täällä kylällä, mutta onko se toisaalta niin huono vaihtoehto. Jatkossa tuskin olen yhteydessä espanjan kurssin porukkaan ja tämänkin illan yhteydenpito voi jäädä vähän kankeaksi. En yleensäkään ole mikään seurapiirikuningatar, mutta tämä porukka saa minut tuntemaan itseni superjäykäksi. Hymyilen heille Mona Lisa -tyyliin ja mietin aina, josko en ymmärtänyt juttua vai ylireagoivatko muut siihen pahan kerran. Ehkä kuitenkin lähden ja otan Sangriaa puolta nopeammin kuin muut. Hyvällä ajoituksella alan tuntea vilkasta läheisyyttä jo ennen Villanuevan viimeisen bussin lähtöä.

Viimeinen koulupäivä

Tulihan sekin vihdoin. Luennot yliopistossa, jossa ei ole kuultukaan akateemisesta vapaudesta, ovat nyt takana. Samoin "ryhmä"työt. Sekä tietenkin mukavat ymmärtämisen ja oppimisen kokemukset, tankeroespanjakeskustelut positiivisten espanjalaisten kanssa, cafe con leche&tostada -aamiaiset ja paljon muuta, mikä taatusti kultaantuu ajan kuluessa.

Matikan kursseista sain jo opintopisteet. Kesäkuussa olisi vielä espanjan, fysiikan ja kemian tentit. Tänään olen laiskasti väsäillyt esitelmään Villanuevan jätehuollosta:) Täällä on erittäin kattava jätteiden lajittelu- ja keräysjärjestelmä. 4 jätelajin keräyspisteitä on joka toisessa kadunkulmassa ja niitä tyhjennetään jatkuvasti. Laiton kunnan kuluttajaneuvojalle kysymyksen jätteiden käsittelystä ja hyötykäytöstä sekä systeemin rahoituksesta. Tietenkin väsään työtä viimetipassa ja toivon, että vastaukset tulevat ennen dedistä.

Viime päivinä päässäni on pyörinyt yliopistoa enemmän Ecuador. Lentojen järjestäminen eurooppalaiseen kesäloma-aikaan osoittautui monimutkaiseksi. Ensin varasimme Madrid-x välilaskua-Quito-sama takaisin -lennot rumbo.comista. Syötimme luottokorttitiedot, faksasimme kopiot passeista ja luottokortin molemmista puolista, minkä jälkeen firmalta tuli ilmoitus siitä, ettei lentoja lennetäkään. Seuraavaksi teimme samat systeemit edeams.comin kanssa, paitsi tällä kertaa maksoimme lennot tilisiirrolla. Ja taas lennot peruttiin. Sitten etsimme lentoja Madrid-Bogota, Madrid-Miami, Helsiki-Quito jne. Kunnes kokeilimme voiko Kilroyn lentoja järkkäillä lähtemään ja palaamaan eri kaupunkeihin. Näin saimme kohtuuhintaisen (verrattuna muihin yritelmiin) paketin: Madrid - x välilaskua - Quito, Quito- x välilaskua - Hki. Nyt vielä toivotaan, ettei edreams käytä lippurahojamme esim. asekauppoihin, vaan palauttaa ne kiltisti tilillemme, jossa on tällä hetkellä 4,91 €.

Meidän piti mennä tänä viikonloppuna vapaaehtoistyöntekijöiden koulutukseen Barcelonaan, mutta eilen kävikin ilmi, että se pidetään katalaanin kielellä. Yritimme soittaa tapahtuman järjestävään kansalaisjärjestöön ja kysellä mahdollisuutta vaihtaa kieltä espanjaksi. Jos ei nyt Power Pointeja, niin ainakin puhekieli. Mutta ei. Heidän täytyy puolustaa omaa kieltään ja 2 osallistujan takia ei voida aiheuttaa kärsimystä muille. Aika sisukasta nationalistimeininkiä! TTY:llä vaihdetaan huhujen mukaan luentokieli enkuksi, jos luennolle ilmoittautuu 1 vaihtari... Taidamme lähteä Ecuadoriin Lonely Planetin voimalla, kantapään kauttahan oppi tunnetusti menee parhaiten perille.

Tämän linkin takana aikaisemman työleireilijän tarina samasta projektista, mihin me olemme menossa:
http://www.kvtfinland.org/index.php?option=com_content&task=view&id=144&Itemid=144

Ecuador

Päästiin työleirille! Heinäkuu kuluu nyt sitten paikallisen ympäristöjärjestön töissä: ensin vuoristossa "lapiohommissa" ja sitten rannikolla englantia/tietotekniikkaa opettaen. Tänään olemme hoidelleet papereita kuntoon ja etsineet lentoja. En edes viitsi miettiä puuhiemme ekologisia jalanjälkiä, jotka ovat taatusti kanoottikokoa...

Tyypilliseen tapaani toimin ensin ja mietin sitten. Nyt kun lähtö on varmaa, olen keksinyt, että suunnitelma on vähän pelottava. Halpislentomme kulkevat Kolumbian kautta, joka on noussut täällä uutisiin huumeiden ja viidakon rikollisetsintöjen muodossa. Ja kolumbialainen ratsastustuttavamme on kokenut kotimaassaan niin karuja, että en voi olla pitämättä maata vaarallisena. Todennäköisesti en uskalla poistua lentokentältä Bogotan pitkän vaihdon aikana, ellei kaverimme järjestä jotain serkun kaimaa meille kaupunkioppaaksi:)

Reippaalle reppumatkaajalle tälläiset ajatukset ovat uusia ja epämiellyttäviä. Haluaisin luottaa ihmisiin ilman vihamielisiä ennakkoluuloja. Toivottavasti pelkoni on pelkkää lähtöjännitystä ja muuttuu viisaaksi avoimuudeksi?! kunhan pääsemme asiaan, eli paikan päälle. Eikä ole kovin loogista kuvitella Etelä-Amerikan matkailua vaaralliseksi mantereen yhden maan törppöilyjen takia. Vähän kuin odottaisi törmäävänsä Italian mafiaan Ranskassa.

Sevilla

Pyrahdimme viikonlopuksi Sevillaan ja mukavaa oli. Selvisimme matkasta ilman turististressia, toisin sanoen emme juuri nahneet kirkkoja, museoita ym. historiallisia kohteita, mutta sitakin enemman puistoja ja ravintoloita.

Sevillassa on hieno kaupunkipyorasysteemi. Automaatista voi ostaa vuosikortin tai viikon 5 euron arvoisen turistikortin. Automaatteja on ympari kaupunkia ja niiden ymparilla on aina noin 20 pyorapaikkaa. Pyorat lunastetaan tunnusluvulla automaatista ja jatetaan seuraavaan pisteeseen. Pyorien nopeaan kiertoon kannustaa hinnoittelu: eka puolituntinen on aina ilmainen ja seuraavista tunneista veloitetaan muistaakseni 2 e luottokortilta. Pyorapisteita piisasi ja pyorat olivat hyvakuntoisia. Poljimme mm. nykytanssiesitykseen kaupungin laidalle ja 5 km kaupungista olevaan sunnuntainviettopuistoon. Toki jarjestelmassa oli miinuksensakin: pyorat eivat aina mahtuneet suosituimpiin pisteisiin ja kerran nahtiin tuttu Microsoft Embedded -bugi ilmoitus. Bugin ansiosta pyoramme jaivat palauttamattomaan tilaan kaupungista lahtiessamme. Mielenkiinnolla odotamme Visa-laskua.

Mun Visalla tosin ei enaa raksuta mikaan veloitus, se nimittain varastettiin paluumatkalla Madridin metrossa. Klassinen ja tyhma tilanne: Soinin taskussa olleesta metrolipusta loppuivat matkat ja mina kaivoin uuden lomakostani metroportilla. Sitten tungin lompakon reppuun paallimmaiseksi, koska kohta sielta olisi pitanyt kaivaa bussilippu. Pian joku nainen koputti olkapaatani ja sanoi repun olevan auki. Tungin lomakkoa syvemmalle ja laitoin vetoketjun kiinni. 5 sekunnin paasta lompakkoa ei enaa ollut. Tylsaa ja tyypillista: Kuvittelen itseni jo niin madridilaiseksi, etten noudata jarkevien turistien rahat-rintiskoissa-ratkaisuja.

Tata on sattunut ennenkin, joten prosessi on tuttu ja eilisessa matkahuumassa siita tuli mieleen monia positiivisiakin puolia: Paasee harjoittelemaan espanjan oppikirjasta tuttua sanastoa poliisilaitokselle; tulee vihdoin ajettua e-ajokortti; (ja Soinin a, koska hanenkin ajokorttinsa oli mulla tallessa); saan uuteen Visaan paremman taustakuvan, josta erottaa kortin numeron; kateista ei ollut, onneksi olin tuhlannut ne matkalla; eika niiden entisten korttien kuvatkaan olleet haappoisia. Positiivista ajattelua lienee hyva harjoitella ennen kesan Etela-Amerikan reissua;)

Työleirille

En ole hetkeen aikaan tilittänyt tuntojani tänne, koska päässäni on jumittanut levy: "Mää oon niin etevä enkä kestä noita idiootteja". Tunne on kivempi kuin päinvastainen ja ehkä yleinenkin, mutta vaikuttaa hölmöltä, kun sen toistaa kirjallisesti useita kertoja. Yhteistyökyvyttömäksi leimautumisen vielä kestän, mutta tilanteen konkreettinen miinus on työmäärä: Etevyyteni ei ole synnynnäistä muuten kuin vahvojen perslihasten muodossa. Hikoilen 24/7 kevään ryhmätöiden parissa ja korjaan muiden laskuvirheet - heillä kun ei ole rutiinia kaavojen pyörittelyyn...

Perkele! Kannatan lusmuilua niin kauan kun se ei ole pois mun yöunista (nim. opiskeleva oikeistolainen;). Täytyy varmaan tulevaisuudessa hakeutua töihin johonkin huippuosaajakeskukseen, jossa voin rauhassa kaivella nenää, kun muut puurtaa. Yritän pitää suhteeni yliopistolaitokseen ja suloisiin opiskelukavereihini viileinä. Onneksi satunnaisesti antamani palaute menee kehnon kielitaitoni piikkiin ja yleensä lauhdun sitä laukoessani, enkä ala toistamaan kitkeriä näkemyksiäni toisin sanakääntein. Enää 2,5 viikkoa tiimityöskentelyä ja sitten koittaa minunlaiselleni pätijälle paremmin sopiva tenttikausi.

Henkisesti olen jo kesässä ja Etelä-Amerikan työleirillä! Olemme hakeneet heinäkuuksi erilaisille vapaaehtoistyöleireille Ecuadoriin, Boliviaan ja Meksikoon. Parin viikon päästä pitäisi tulla tieto leirille pääsystä. Mahdolliset hommat ovat ekoyhteisön rakennus- ym. töitä ja/tai englannin/tietotekniikan opetusta. Kiva olisi kerrankin tehdä turisteilun ohessa jotain hyödyllistä ja nähdä uusi paikka vähän erilaisesta näkökulmasta. Ja tietenkin hioa espanjan kielioppia uusien tuttavuuksien kanssa.

Täällä on nyt ihanan vehreää, samanlaista kuin Suomessa juhannuksena. Aika paljon on sadellut, mutta se on lenkkimaisemien kukkimisen arvoista. Niityt ovat keltaisen ja violetin sävyiset, varmasti olen tunnistanut (hajun perusteella) vain rosmariinipuskat. Nyt täytyy nauttia ja laukata pitkin lammaspolkuja, koska kohta kuulemma lämpenee niin, ettemme tiedä miten päin olisimme ilmastoimattomassa kämpässämme. Soini varmaan koodaa uikkareissa ja minä siirryn pänttäämään julkisiin tiloihin.

Ranta-loma

Viime viikonloppuna teimme pikapyrähdyksen Alicanteen, Espanjan itä-rannikolle. Olenkohan jo aikaisemmin mainostanut, että minusta on tullut kärsivällinen bussimatkustaja. Aikaisemmin tylsistyin peltojen tuijottamiseen, mutta nykyään minusta on ihanaa istua mitään tekemättä viisi tuntia. Good for climate:) kaikki nimittäin suosittelevat halpoja maan sisäisiä lentoja, mutta me olemme hurskaasti välttäneet niitä mm. ilmastonmuutoksen nimissä. Aikamoista tekopyhyyttä ajatellen intoamme kaukomatkoihin...

Alicantessa oli ihanan lämmintä, hienot rannat ja näin ennen varsinaista turistiryntäystä mukavan rauhallista. Pitkin rantaa oli rakennettu järkyn näköistä turistihotellilähiökompleksia, mutta kaupungin pieni vanha keskusta oli viehättävä. Meillä oli sympaattinen - eli halpa, vino ja värikäs - hostellihuone ytimestä ja siitä läpsyttelimme vuoron perään rannalle, terassille ja linnan näköalatasanteelle.

Loma tuli tuttuun tapaan tarpeeseen. Stressasin taas itseni seinillekiipeilyfiiliksiin 3. jakson välikokeisiin päntätessä ja tulokset olivat sen mukaiset. Luonnontieteellinen kliimaksini koostui arvosanoista 9,8/10, 9,8/10 ja 8,6/10. Viimeisin kemiasta, jossa täytyy vastata kokonaisilla lauseilla. Moinen hikarimenestys vähentää paineita touko-kesäkuun viimeisistä tenteistä. Toivottavasti vaan osaan oikeasti ottaa vähän rennommin... Täkäläinen megakurssisysteemi kysyy kyllä hermoja. Kursseja ei ole paloiteltu tyyliin insinöörifysiikka 1,2,3 vaan kaikki fysiikan perusopinnot on kasattu yhteen vuoden kestävään kurssiin. Pahimmassa tapauksessa koko vuoden puurtamisen voi siis sössiä esim. saamalla viimeisessä tentissä migreenikohtauksen, iik!

Onneksi olen sen verran maanisdepressiivinen, että virittäydyn tenttikierroksille vasta lähempänä h-hetkeä. Vappu-viikonlopun olen laukannut ympäri Madridia Suomi-vieraan kanssa ja kartoittanut monta uutta puistoa ja baarikatua. Aurinko on paistanut ja olo on ollut ihanan keväisen energinen. Kevätenergiaa ole kohdistanut myös kesä(työ)suunnitelmien edistämiseen. Olen lähettänyt muutamia s-posteja ja kääntänyt CV:n espanjaksi, mutta vastauksia ei ole vielä kuulunut. Haluaisimme viettää kesän jossain espanjakielisessä paikassa verbioppia hioen. Soini vuosilomaillen, minä (vapaaehtois)töissä tai mitä nyt sitten saankaan järkättyä.

Pato

Läpi meni viimeinenkin tentti, huh!

Samoin fysiikan ryhmätyö, jota tehdessä kavi mielessä minulle työhaastattelun yhteydessä tehdyn psykologisen testin tulokset: Ihan näppärä, mutta yhteistyö hitaiden ihmisten kanssa ei suju. Tässä yhteydessä hidas tarkoittaa laiskoja kakaroita, joita mulkoilin paheksuvasti. Tyypit siis tulivat ryhmatyotapaamiseemme vailla mitaan pohjatietoja, ja lopputuloksena oli lahinna kuntopyoralla pelleilya ja hassujen ilmeiden valokuvausta...

Mina sitten askartelinpaskartelin meille padon pienoismallin, jonka voisi tulkita joko teekkarihuumoriksi tai vittuiluksi. Muoviseen jatskilaatikkoon kun tekee pyorean reian pitkalle sivulla ja tyontaa siita kaljapullon lapi, saa oivat padon. Taman kun viela kruunaa silikoonilla, saa rakennelmasta vesitiiviin. Samalla tosin tulee tuhonneeksi padon avausmekanismin. Ja jos viela ostaa silikoonin kiinalaiskaupasta ja kayttaa murtunutta jatskikippoa, voi vesi levita esitelman aikana proffan papereille. Katastrofin pelastivat tyontovoimalaskelmat, jotka olivat aika monimutkaiset moiselle kaarevamuotoiselle padolle.

Ensi viikonloppuna lahdemme viettamaan kesakauden avajaisia rannikon turistihelvettiin, Alicanteen. Sinne on luvattu 27 astetta, eli jakaus karahtaa taatusti.

Kevättä rinnassa

Mutta ei ilmassa. Lämpimän ja aurinkoisen talven jälkeen kevät on alkanut vilpoisasti. Vettä on tullut joka viikko, enkä ole tarjennut lenkkeillä jalkarusketusta edistävissä mikroshortseissani. Meille kevät koittaa vielä varmasti, mutta huhtikuun runsaslukuisille Suomi-vieraille Madrid saisi näyttää kauniimman puolensa. Kirsikkapuita, terasseja ja T-paitakelejä, kiitos!

Tenttiviikkoihini kurjat kelit sopivat hyvin. Ei ollut hinkua nauttia ulkoilmasta vaan pystyin keskittymään kaikella tarmolla pänttäämiseen. Ainakin 2 tenttiä meni oikein hyvin ja huomenna tulee tulokset yhdestä, jonka tein niin ylikierroksilla, että en tiedä yhtään miten se meni. Jäljellä on vielä espanja, jonka voin ottaa nautiskellen. Haluan vihdoin oppia preteritin päätteet mutta en onneksi tarvitse kieliopintopisteitä.

Luonnontieteistä nauttimista?! estää pakko. Mulla on tunne, että näistä tenteistä on pakko päästä läpi. Eikä opettajien kanssa voi neuvotella. Ehkä tilanne ei tosi paikan tullen olisi näin ehdoton, mutta ainakin olen saanut tiukan vaikutelman. Suomessa voisin aina uusia tenttejä, kirjoitella esseitä ja mennä juttelemaan opettajille. Mutta täällä kaikki tuntevat paikkansa yliopistohierarkiassa ja Erasmus-opiskelijan paikka on alhaalla. Tältä paikalta opitaan mitä on opiskelu Espanjassa. Eli peukut pystyyn huomisille tenttituloksille.

Terveisiä tenttiviikoilta!

Akateeminen vuosi on sen verran lyhyt, että tenttiviikot tuntuvat alkavan aina kun edelliset päättyvät. Tänään sinnittelin kemian kokeen ja huomenna olisi pahin, eli fysiikka. Tässä epätoivon ja argression välimaastossa on hyvä haukkua vähän opiskelukavereita:

Alfonso X on yksityinen yliopisto, jossa ainakin arkkitehtiopiskelijat maksavat 9000 e! lukuvuodesta. Ympäristöteekkareilta en ole viitsinyt kysyä, ettei kävisi ilmi, että minä en maksa mitään. Madridista löytyy myös julkisia yliopistoja, joihin mennään sisään rahan sijasta pääsykokeilla. Tästä olen vetänyt peri-tamperelaisen johtopäätöksen: opiskelukaverini ovat isin bemarilla suhailevia tyhjäpäitä.

Päätelmääni tukevat opiskelutulokset, eli se, ettei kukaan pääse läpi kursseista. Tiukka tenttilinja on ristiriidassa päätelmieni ja kuulemieni juorujen kanssa. Sellaistakin puhutaan, että Villanuevaan tullaan Italiasta asti helppojen opintoviikkojen perässä. (Ei varmasti ainakaan fysiikan kurssille!) Meistä 5 luennoilla käyvästä ympäristöteekkarista 2 on vaihtanut Villanuevaan, kun ei edellisessä yliopistossaan päässyt kursseista läpi. Toinen ei pääse vieläkään ja toinen on minun lisäkseni ainoa, joka pääsee.

Edellisestä voi tehdä toisen ilmiselvän päätelmän: minä/suomalaiset ovat neroja. Tai sitten insinööriystävääni siteeraten: "apinakin oppii japania, kun toistaa harjoitukset tarpeeksi monta kertaa". Ja minähän toistan:)

Alfonso X on kaksipuolinen maine. Toisaalta täkäläistä opetusta, ainakin arkkitehtuurissa ja eläinlääketieteissä, arvostetaan ja toisaalta tänne tosiaan tullaan pääsemään kursseista helposti läpi. Asettaakohan 9000 e opettajille paineita paitsi opetuksen tasosta, myös opinnoissa etenemisestä. Ja poistaako se toisaalta vastuuta opiskelijoilta. Kun kerta maksetaan, niin oletetaan, että systeemi takaa tutkinnon omasta panostuksesta riipumatta. Tai muuten isi soittaa rehtorille.

En tiedä miten opiskelukavereilleni käy. Joutuvatko he kertaamaan kaikki luonnontieteet ensi vuonna uudella asenteella, onko syksyn uusintatentti välikokeita helpompi vai löytyykö jostain vielä helpompi yliopisto. Ainakin fysiikan opettajat väittävät kaikkien tenttien menevän läpi laatu- ja tasotarkastuksesta. Enkä viitsi lentää uusintatenttiin, eli siirryn fysiikan opusten pariin.

Travels made in the Iberian Peninsula so far

Here begins a small referate of travels that we have made in the Iberian Peninsula together.

In April 2006 we visited Barcelona, Valencia and Madrid, each for three days. We liked Barcelona, but somehow there was too much hazzle for our taste. We loved Valencia with it's funny houses and it's long park modified from a dried river bank.

Madrid was nicer than we expected but I remember wandering during a busy Monday morning that how could you ever calm down and relax if you would imagined yourself working there in the city centre. Too big, I thought, for a guy from the forests in the north.

I want to stress that we had no concrete plans, dreams yeah, on that time that we ever actually would live in Spain...

However, here we have been since Septmember 2007, and visited quite a satisfactionary list of 'sitios'.

Our first trip was to El Escorial, an old monastery village 20 miles from home. The first real travel was by a decent cheap and comfortable bus to Granada in Andalucia. That was in the beginning of November, during local bank holidays.

Specialities during that trip was the unprepared hike to the top of Sierra Nevada. In other words; climbing to 3400 m with NO drinks nor other food supplies. Next day, with sunburned faces entrancing mistakenly but honestly without fee to Alhambra. To be mentioned also that I succesfully joined a couple of international workmeetings online from the hotelroom with the prereservated ADSL.

In the first days of December we headed north, to Aragon. First to 'Monastery de Piedra' to admire its waterfalls. Then to Zaragoza, another huge, for us pretty 'unknown', city. After Zaragoza we headed the rented Skoda Octacia eaven more north to Pyreneés driving through astonishing, and wonderful mountain rouds to Monasteria de Peña.

Finally, we spent one night in a ski resort called Jaca, close to the French border. While returning home we spotted some deserted villages, where we stopped to have some unplanned but nice breaks. A planned brake with a proper spanish Sunday dining was held in Soria.

Story to be continued... and there will be revealed something about our first trip to Portugal, where among many nice things, some bad words were used in the Portuguese road toll...


soini

Kolmenkympin kriisin ensioireet

Lähetin tänään s-postia opiskelukaverilleni, jonka osoite on nimi_89@hotmail.com. Eilisellä espanjan tunnilla yksi vaihtari taas kertoi "tosi vanhasta" eli kolmikymppisestä kämppiksestään, jota ko. espanjan opiskelija kutsuu äidiksi! Toivottavasti selviän yliopistosta pois ennen kuin joudun samoille kursseille 90-luvulla syntyneiden kanssa.

Yli-ikäisenä opiskelijana yritän sulautua joukkoon näyttämällä teiniopiskelijalta ja mieluiten niin, että vaikuttaa siltä, etten panosta ulkonäkööni. Tilannetta on hankaloittanut kommunikaatio-ongelma kampaajan kanssa. Jokaisen kampaajallakäynnin jälkeen näytän karummalta. Juuri nyt päässäni on (tahattomasti) epätasaiseksi saksittu hapsu, joka riitelee hiusten luonnollisen kasvusuunnan kanssa ja liiskaantuu päähän kiinni. Yritän pelastaa tilanteen tanakalla vahauksella ja aurinkolaseilla.

Vaateongelma johtuu lähinnä laiskuudestani. En ole innokas shoppailija, enkä viitsi lähteä Madridiin katselemaan kauppoja. Kulutustani hillitsee myös ympäristönäkökulma. Lopputuloksena on erittäin kulahtanut kaapillinen vaatteita, joista osa on väärän kokoisia: Alennusmyynnistä ostettuja tavoitevaatteita tai roikkuviksi venähtäneitä farkkuja. Alennusmyynneissä innostuin ostamaan 2 farkut (Pepe Jeans - kuulostaa laadukkaalta ja tyylikkäältä). Toiset näyttävät hyviltä, kun en liiku, mutta ovat väärän malliset ja kiristävät reisistä ja roikkuvat vyötäröltä. Toiset ovat kuluneet jo puhki. Tarvitsisin stailistin, joka ei hämääntyisi alennusmyynneistä, tuntisi vaatteiden ekologiset jalanjäljet, osaisi muokata vartaloni oikaan kuosiin viisailla vaatevalinnoilla, raikastaisi karderooppini muutamalla laadukkaalla ostoksella, tuntisi Madridin kirpparit jne.

Iästä on joissain asoissa toki etuakin. Vahvuuteni opiskelukavereihin verrattuna on iho. Akne ei enää vaivaa ja kai kasvisruokakin auttaa. Mutta tästäkään ei voi innostua liikaa, ihoni on nimittäin atooppinen ja vaatii oikean rasvavalikoiman pysyäkseen kunnossa. Rasvat ovat onneksi tällä hetkellä järjestyksessä, koska kävin juuri ihotautilääkärillä. Tämän bonuksen tarjosi Kela, joka lopulta myönsi minulle EU-kelakortin.

Ulkonäkökriisillä on ollut positiivinen vaikutus elintapoihini: Silmänympärysryppyjen pelossa käytän aurinkolaseja pilvipoudallakin, alkoholinkäytössä yritän pysyä J-käyrän pohjalla (viinilasi päivässä, mikä takaa pisimmän mahdollisen odotettavissa olevan eliniän), panostan hyviin yöuniin, kuminauhajumppaan käsivarsiani toppikuntoon, laukkaan pitkin lammaspolkuja selluliittia sulattamassa... Toisin sanoen elän kuin neuroottinen mummo, jotta näyttäisin huolettomalta teiniltä.

Malboro-miehiä ratsailla

Viikonloppuna eivät suunnitelmat stressanneet. Mietimme viime viikolla laiskasti, josko jaksaisimme tehdä jotain pääsiäisviikon alkajaisiksi, mutta emme saaneet järjestettyä mitään. Torstaina ratsastuksenopettajani puhui tutustaan Rafaelista, joka vetää maastoja tunnin ajomatkan päässä Madridista. Innostuimme soittamaan Rafaelille ja yllättäen ratsastusretki järjestyi heti seuraavalle (=viime) lauantaille. Meillä on piinaavia kokemuksia turistimaastoista huonosti pidetyillä hevosilla ja tiukkasimme Rafaelilta moneen kertaan retken tasosta - eihän varmasti ratsasteta maantien laitaa. Eikä ratsastettu.

Gredosin kylä - espanjalaisittain tunnin, meidän ajotyylillä 2,5, ajomatkan päässä Madridista - osoittautui oikeaksi hevosparatiisiksi. Rafaelin talli oli pienen kylän laidalla, samanlainen pieni-ikkunainen kivitalo kuin kylän muutkin rakennukset. Tapasimme retken vetäjän ja muut ratsastajat aamulla tallin viereisessä baarissa ja seurueen tyyli lupasi hyvää: hyväntuulisia miehiä cowboy-hatut vinossa. Hevoset olivat pieniä ja sitkeitä arabiristeytyksiä, joita Rafael hoiti rennon asiantuntevasti.

Minuun teki vaikutuksen "luonnonmukainen" hevosmiestaito: hevoset viettivät vapaa-aikansa isossa laumassa laitumella, eikä matkalla eteen tulleista asioista tehty numeroa. Monella tallilla sorrutaan hysteeriseen hevosten hyysäämiseen, mistä seuraa huonosti käyttäytyviä ja arkoja hevosia, jotka eivät luota ihmisiin johtajinaan. Orien käsittely mittaa mielestäni tallin hevosmiestaitoa hyvin ja Rafaelin luona oreja pidettiin siinä missä tammoja ja ruuniakin. Tallissa orit pysyivät samanlaisen ketjun takana kuin muutkin, eikä niihin pidetty maastossa mitään kunnioittavia välejä. Baaritaukojen ajaksi orit sidottiin eri puihin kuin muut hevoset:)

Heppojen kyydistä näimme lumihuippuja, jokia, kivisiä rinteitä, tammi- ja mäntymetsiä, kyliä, aaseja, vuohia ja lehmiä. Säännöllisin väliajoin pidettiin taukoja, hevosille joilla ja lähteillä, ihmisille baareissa. Gredosin paratiisi lumosi meidät niin, että jäimme yöksi hostelliin ja teimme sunnuntaina vielä toisen - tällä kertaa koko päivän mittaisen - vaelluksen. Suomalaisessa pöpelikössä heppailleelle tallin vieressä olevat majoitus-, kauppa- ym. palvelut tuntuivat uskomattoman käteviltä. Saa nähdä miten käy vuokra-auton laskun kanssa. Se piti palautta lauantai-iltana, mutta toimisto oli kiinni lauantai-iltapäivästä maanantaiaamuun ja elämme toivossa, ettei kukaan käynyt tarkastamassa tilannetta viikoloppuna. Jätimme auton parkkipaikalle ja avaimet postilaatikkoon myöhään sunnuntai-iltana...

Maastohevoset olivat energisiä ja Soini sai yhden vireimmistä. Hän kun oli soittanut kahteen kertaan ja tivannut retken korkeaa tasoa:) Soini pärjäsi hevosensa kanssa hienosti - nojaili oikeisiin suuntiin kivisillä rinteillä, löysi rytmin kolmen kilometrin laukkaan ja tasapainotti rauhallisuudellaan hevosen sähäkkää luonnetta. Ainut miinus tuli ulkoasusta, malboro-miesten seurassa turvakypärä ja -liivi syövät uskottavuutta. Mutta ratsastustaidon osalta "toijalaan"muuttoprojektimme on siis aikataulussa, kumpikin osaa nyt käydä maitokaupassa ratsastaen.

Vaaliviikonloppu pohjoisessa

Teimme viikonloppuna pikavisiitin Coruñaan, Espanjan luoteiskulmaan. Majailimme kolumbialaisen kaverimme luona, eikä aika käynyt pitkäksi. Ratsastuksenopettaja-lääkäri on energisin tyyppi, johon olen ikänä törmännyt, ja hän isännöi meille vauhdikkaan päivä- ja yöohjelman.

Pohjois-Espanjassa on vehreämpää kuin täällä Madridissa ja kaverimme talo oli kaupungin ulkopuolella metsän ja rappioromanttisen hedelmätarhan keskellä. En kylläkään saanut paljoa kannatusta luontohehkuttelulleni - koirat eivät olleet tottuneet hihnassa ulkoiluun ja keräämäni appelsiinit ja niistä puristamani mehu hävisivät kaupan jääteelle. Toisaalta minulla oli vaikeuksia kokea sitä, mitä Santiago de Compostelan katedraalin patsaita kyynelsilmin halaavat katolilaiset kokivat. Keskityin etsimään kirkosta kohtia, joissa näkyi arkkitehdin yksinkertainen kädenjälki - kivisiä, mutta siroja rakennelmia, joihin valo osui kauniisti. Puritaaninen makuni ei sulata kultaa, kimallusta eikä varsinkaan rumia härveleitä. Joku insinööri oli virittänyt katedraalin kattoon rakennustelineitä muistuttavan ratkaisun, josta roikkui 10 m pituinen köysi. Ikvisiittoreiden valheenpaljastuskonetta muistuttavalla systeemillä ilmeisesti heilutellaan suitsuketta pitkin kirkkoa...

Edellisessä tilityksessä taisin valittaa kehnosta ruuasta. Viikonloppumatkalla tilanne korjaantui - pohjoisen ravintola- ja kotiruuat maittoivat: kokeilimme mm. sunnuntaiaamun aloitusta Vermutilla ja mustekalalla. "Viinikujan" ensimmäisessä etapissa haikailin vielä kahvin ja kroisantin perään, mutta kolmannessa aamun tiukka aloitus tuntui jo huippuidealta. Nautimme brunssia yhdessä äänestämästä tulleiden espanjalaisten kanssa. Politiikan puhuminen ei oikein vielä luista, mutta pohjoisessa nationalistit ja ETA:n terroriteot tuntuivat puhuttavan.

Yhden vaalikeskustelun katsoin tv:stä ja päällimmäisenä mieleen jäi keskustelun hyökkäävyys ja mustavalkoisuun. "Populaaripuolueen" (konservatiivien) ainut argumentti oli talous, jonka sosialistit olivat kuulemma sössineet edellisellä hallituskaudellaan. Sosialisti-pääministeri yritti keskustelussa väistellä oppositiojohtajan hyökkäystä, ja puhui tasa-arvosta, avoimuudesta ja ilman papereita olevista laittomista maahanmuuttajista. Ja voitti vaalit.

Maan (poliittisen) ilmapiirin ymmärtäminen on kielipuolelle ulkomaalaiselle vaikeaa, mutta maahanmuuttajien asema on taatusti yksi Espanjan tärkeistä kysymyksistä. Täällä on paljon siirtolaisia Etelä-Amerikasta eikä aikakaan minun tuntemillani tallityöntekijöillä ole paperit kunnossa. Siirtolaisilla teetetään pitkiä päiviä kehnolla palkalla, ja mikä ehkä surullisinta, he ovat täysin riippuvaisia työnantajistaan. Kolumbialaiselta kaveriltamme olemme kuulleet tragikoomisia tarinoita maahanmuuttajan asemasta. Ystävämme eroaa monesta etelä-amerikkalaisesta siinä, että hänellä on koulutus ja lupa tehdä töitä Espanjassa. Tästä huolimatta, ja tämän takia, ystävämme on joutunut moniin täysin absurdeihin vaikeuksiin. Työnantajat eivät ole noudattaneet sopimuksia eivätkä ottaneet todesta oikeuksistaan kiinni pitävää siirtolaista. En tiennyt itkeä vai nauraa, kun tapasin kaverin niinikään kolumbialaisen
alivuokralaisen, joka ei ole maksanut vuokraansa vuoteen. Kuka on poikkeus ja mistä?

Ruokakulttuuria

Soinin isan perhe on meilla kylassa taman viikon ja mukana on myos 10-vuotias Aleksi, joka on innokas kokki. Tai oikeastaan innokas ja energinen ihan kaikessa. Kokkailuinto ilahduttaa tietenkin meita vierailun isantia: eilen nautimme hyvan kala-aterian ja nyt odottelen yliopistolla tekstiviestikutsua latyille.

Mutta jos ei viitsi kokkailla kotona, jaa Villanuevassa helposti nalka. Tama kuulostaa saalittavalta suomessa-kaikki-on-paremmin-virrelta, mutta takalainen ruokakulttuuri on yllattanyt lahinna negatiivisesti. Halvat ravintolat, jotka Suomessa tarjoavat salaatteja ja taytettyja leipia, ovat taalla keskittyneet friteerattuihin "herkkuihin" ja lihatapaksiin. Taytetyt leivat ovat turhankin yksinkertaisia - patongin valissa on kinkkua, juustoa, perunamunakasta tai mustekalarenkaita ilman mitaan hoysteita.

Odotin Espanjalaiselta keittiolta jotain Italian tapaista herkkutarjontaa, mutta petyin, milla on ollut lahinna positiivisia seurauksia. Olemme kokkaileet paljon terveellista kotiruokaa ja syksyn aikana painokayrani kaantyi laskuun ensimmaista kertaa 10 vuoteen. Tiukka olemus tosin kesti vain hetken ja havisi tentteihin lukiessa, kun kannustin itseani tehodietilla: Aamulla aloitin kofeiinilla ja siirryin iltaa kohti viiniin ja rauhoittavaan teehen. Kiintea ravinto koostui terveellisesta kotiruuasta ja vahintaan yhta isoista lautasista jaateloa ja Suomi-karkkeja.

Kulinaristisia huippukokemuksia olemme saaneet lahinna rannikon kalaravintoloissa. Ruoka tuntuu paranevan pohjoista tai Portugalia kohti ja saavuttaa nollatason taalla Villanuevassa:) Tai on taalla oikein hyva Intialainen ja ihan kohtuullinen siideribaari, joka on keskittynyt Pohjois-Espanjan ruokiin.

Todennakoisesti ruokakokemukset olisivat positiivisempia, jos soisin lihaa ja erottaisin kinkkujen makuvivahteet. Parasta kinkkua on kuulemma kaikkialla kasvavien ikivihreiden "pallopuiden" (en siis tieda nimea) hedelmilla ruokittujen possujen pakaroissa. Helmia sioille, sanon mina, ja yritan niella vahaeleisesti lautaselleni satunnaisesti osuvat kinkunpalat.

Lissabon

Viime viikko oli syys- ja kevätlukukausien välinen lomaviikko, jolle sattui valitettavasti vuoden huonoimmat säät. Surffasimme netin sääennustuksia ja etsimme epätoivoisesti aurinkoista kohtaa Iberian niemimaalta. Päädyimme Lissaboniin, joka osoittautui oikeaksi valinnaksi: Pilvet rakoilivat juuri sen verran, että saimme nenämme poltettua.

Lissabon ei ollut ollenkaan niin pönäkkä kuin monet eurooppalaiset pääkaupungit. Olin aistivinani kauniissa vanhoissa taloissa toimivissa yrityksissä innokkaan ja luovan ilmapiirin. Tulkintaan ei voi kyllä täysin luottaa, sen verran ohi menivät portugalinkieliset tapahtumat. Kävimme jopa paikallisilla dokumenttielokuvafestivaaleilla testaamassa kielitaitoamme, ja yli meni. Portugali näyttää espanjalta, mutta kuulostaa venäjältä. Onneksi tankeroespanjaamme ymmärrettiin hyvin ja lisäksi lissabonilaiset hallitsevat englannin madridilaisia paremmin.

Erityisesti Soini on kehittänyt kielitaiteilusta oudon näytöslajin: Nyt kun osaamme muutakin kuin englantia, ei englantia enää kehtaa puhua. Se vaikuttaa moukkakieleltä, jota käyttävät vain ylimieliset turistit, jotka eivät viitsi opetella vieraita kieliä. Aikaisemmin olen puhunut ylpeänä englantia, joka on minulle vaivalla opeteltu vieras kieli, ja taidan jatkaa samalla linjalla Soinin mulkoilusta huolimatta:) Hauska kielitilanne koettiin lissabonilaisessa hotellissa, jossa näytettiin amerikkalaista presidentinvaalikeskustelua tv:stä. Ohjelmassa esitettiin espanjaksi kysymys espanjan kielen asemasta Yhdysvalloissa. Kumpikin presidenttiehdokkaista tarvitsi tulkin kysymyksestä selviämiseen. Ja me naureskelimme tapahtuneelle omahyväisesti kahdella vieraalla kielellä. Eläköön pieni maa ja nöyrä? asenne!

Nöyrästä asenteesta saan aasinsillan opintoihini. Tänään alkoi kevätlukukausi ja kävin tarkastamassa arvosanat ilmoitustaululta. Kuulun erittäin pieneen vähemmistöön, joka pääsi kaikista syksyn kursseista läpi ja 3 kurssista neljästä sain ryhmän parhaan arvosanan. Kyllä on hyvä ja helpottunut olo! Menestykseni johtuu totta puhuen siitä, että muilla opiskelijoilla on puolta enemmän kursseja kuin mulla. Lisäksi olen ehtinyt hioa opiskelutekniikka n vuotta ja samoin nähdä riittävästi opiskelijabileitä. Tästä itsetuntopilvestä on hyvä jatkaa kevään opintoihin. Yritän keskittyä nyt enemmän kieliopintoihin ja tietenkin auringosta nauttimiseen.

Lammaspoluilla

Tekstiä tulee nyt tenttiviikoilla, kun tentinjälkeisfiilistelyyni näyttää kuuluvan tunnelmien kirjaaminen blogiin. Tämän päivän tentti meni nappiin ja fiilikset ovat sen mukaiset.

Opiskelijaelämän ehdoton etu on ajankäytön vapaus, mikä on erityisen kivaa täällä Espanjan auringon alla. Tänään kävin pitkällä lenkillä Villanuevaa ympäröivillä lammaspoluilla. Kylä on tiivis pieni ympyrä, jota ympäröi kumpuileva maalaismaisema. Siellä täällä näkyy ikivihreitä puita ja puskia, mutta pääpiirteiltään maisema on kuivaa - keväällä kai vehreämpää - niittyä ja peltoa. Maalaismaisema päättyy ehkä 10 kilometrin päässä kiertävään vuoristoon. Alueen lenkkipolut ovat suomalaisten metsäautoteiden tyylisiä kärrypolkuja, joita pitkin lammaspaimenet ovat kai liikkuneet silloin kun lammasten pito oli alueen pääelinkeino. Kylän nimi - Cañada - tarkoittaakin lammaspolkua. Näin matkalla vanhan kilometripylvään, jonka mukaan Madridiin on 29 km. Harmi vaan, että sittemmin lammaspolkujen ja pääkaupungin väliin on rakennettu moottoriteiden solmuinen verkosto.

Lenkkeilyn jälkeen hain kalakaupasta Soinin ohjeiden mukaan "pescado azulia", jota luulin kalalajiksi. No, se taisikin tarkoittaa jotain yleisempää, koska mulle tarjottiin noin puolia tiskin fisuista. Valitsin jotain tavallisen kalan näköistä ja hain sille höysteeksi yrttejä ja mansikoita! vihanneskaupasta. Nyt odottelen vesi kielellä, kun Soini loihtii lounasta viime viikonloppuna käymänsä marokkolaisen kokkauksen kurssin oppeja soveltaen. Mitähän sitä voisi vielä toivoa?

Huomenna maanisuus todennäköisesti muuttuu depressioksi, kun surkastuneet lihakseni huomaavat juosseensa ja alan perehtyä seuraavan tentin aineistoon:)

Fuck solido rigido

Jee! Fysiikan mekaniikka-valikoe on ohi ja todennakoisesti viela lapi! Toivottavasti, en nimittain halua enaa ikina kajota mekaniikan opukseen. Fysiikka on ihan kasittamattoman tyolas kurssi paitsi mulle myos muille. Alleviivaan urotekoani viela osanottotilastoilla: Kurssi on ymparistotekniikan ekavuotisille pakollinen ja taman paivan tentissa meista seitsemasta oli paikalla kolme. Loput ovat kai luovuttaneet tai sitten he luottavat ihmeeseen ja suorittavat kurssin valikokeiden sijaan lopputentilla (viime vuonna taman taktiikan valitsijoista kukaan ei paassyt lapi). Tuskin kurssi oikeasti sen pahempi on kuin vastaava Hervannassa, mutta talla kielitaidolla ja pohjatiedolla se tuntuu rakettitieteelta...

Tenttiinvalmistautumispaniikista oppineena aion kokeilla seuraavassa jaksossa uutta lahestymistapaa: yritan ratkaista tehtavia aina heti luennon jalkeen ja jos en tajua, siirryn ratkomaan niita luennoitsijan huoneeseen. Luennoitsija on muuten varsinainen bitch: mun on turha kuvitella neuvottelevani mistaan spesiaaleista Erasmus-suoritustavoista. En saanut lypsettya opettajalta edes tietoa siita, mista teema-alueista tenttikysymykset tulevat. Vastauksena oli "Naet sitten" vittumaisella hymylla. Moinen alakouluauktoriteettipeli tietenkin raivostuttaa ja tekee kurssin suorittamisesta huvittavan tarkeaa: Perkele, minahan naytan tolle! Negatiivisella energialla saa aikaan ihmeita:)

Blogin heppajatkokertomus on ollut hetken tauolla, kun olen etsiskellyt sopivaa ratsastuspaikkaa. Tallista, jossa aluksi ratsastin ja auttelin, paljastui ikavia piirteita, kun paasin enemman sisalle toimintaa. Heppoja ja tyontekijoita kohdeltiin huonosti ja mun hepankesytystyo osoittautui vaaralliseksi ja turhauttavaksi. Miksi ihmeessa mun taytyy kiiveta tallissa liikaa energiaa keranneiden heppojen selkaan, kun ne voisivat hyvin purkaa energiaansa tarhailemalla paivittain? Minulle heppailussa tarkeinta on iloisten ja hyvinvoivien hevosten kanssa puuhailu, mista tulen aina hyvalle ja rauhalliselle mielelle. Huonosti kohdelluista hevosista menetan youneni. Opettajaystavammekin lopetti tallilla tyot, ja kaikkien naiden seurauksena paatin etsia tasokkaamman harrastuspaikan.

Viime viikolla kavin ekan kerran ratsastamassa Pispalan-rouva-standardit tayttavalla ratsastusklubilla. Sain kyytia 22-v kouluhepalta ja paattelin ruusuisesti, ettei hevonen pysy hyvassa kunnossa niin vanhaksi, ellei sita hoideta hyvin. Talli oli siisti ulkoa ja sisalta, hevosilla isot karsinat ja riittavasti heinaa. Suoraan pihasta paasee autottomiin maastoihin ja mika tarkeinta, kahvilan terassilla kasvaa palmuja! Lysti on yllattaen kalliimpaa kuin pukittavien ponien kesytys, mutta aion ratsastaa klubilla ainakin vahan aikaa. Mukavaa ratsastaa kaikessa rauhassa, koulutetuilla hevosilla ja keskittya oman ratsastustaidon hiomiseen. Tai maisemien ihailuun.

Nyt menen tenttaamaan matikanopettajalta tenttitarpit. Mulla ei ole aiempaa kokemusta tenttiviikoista, koska Tampereen yliopiston ymparistopolitiikan kurssit alkoivat ja loppuivat taysin ennustamattomasti. Taytyy sanoa, etta tenttikausi kysyy perslihaksia ja itsekuria, mutta sita makeampaa on tenttien jalkeen. Monta viikkoa ilma huolia ennen seuraavaa suurpaniikkia:)

Nauttikaahan Suomen hiihtokeleista!

Rummutusta Baskimaassa

Lomat on pidetty ja nyt on muutaman viikon koulupätkä ennen lukulomaa ja helmikuun tenttejä. Joululomalla ehdin jo kehitellä arkeen paluusta raskaan ja ankean, mutta ei se niin paha ollutkaan. Koulutyöt tuntuvat olevan nyt hyvin aikataulussa, joten kai tenttienkin täytyy mennä vähintään yhtä hyvin (läpi rimaa hipoen) kuin ensimmäisellä vuosineljänneksellä.

Arkea piristää myös mieletön sää. Olen hehkutellut sitä koko syksyn, mutta nyt tuntuu tosi mukavalta kun ilmat ovat alkaneet lämmetä keväiseen tyyliin. Johan täällä olikin 2 kuukauden verran sormikaskelejä. Nyt olen taas pyöräillyt kouluun paljain käsin aurinkolasit päässä ja siestalla on ollut pakko poiketa terassille. Vieläkö Suomessa sataa räntää?;)

Espanjankartoitusprojektimme edistyi viime viikonloppuna San Sebastianilla ja Baskimaalla. Pohjoisen ruokia ei oltu kehuttu turhaan ja bonuksena saimme nauttia San Sebastianin rumpufestareista. Etukäteen kuvittelin näkeväni muutaman hipin jammailemassa ja jonkun paukuttavan kulkueen, mutta paikalliset olivatkin ottaneet homman tosissaan: Kaikki kaupunkilaiset oli rekrytoitu paukuttamaan rumpuja 24 tunniksi. Vanha kaupunki ja hostellimme sen keskellä tärisivät, ja aamulla hostellin omistaja sai koputella ovellemme pitkään, kunnes erotimme epätahtisen naputuksen muusta paukkeesta. Nukuimme pommiin, koska täkäläinen halpiskännyni ei herätä sunnuntaisin! Tai herättää, jos muistaa vaihtaa herätystyylin aamusoitosta kertahälytykseen. Soittotyylejä on vielä yksi enemmänkin, mutta en muista mihin tilanteeseen se sopii. Samsungin insinöörit ovat Nokialaisia kierompia.

Suomalainen opiskelukaverini on meillä nyt kylässä ja hänen vanhat vaihtarikaverinsa olivat oppainamme Baskimaassa. Oli kiva päästä kyläilemään espanjalaisten luo. Kielten kanssa menimme jossain vaiheessa aivan solmuun: Minä ja Soini solkkasimme espanjaa ja englantia, seurueen muut jäsenet ranskaa, espanjaa ja englantia vaihtelevilla taidiolla. Hyvistä yrityksistä huolimatta meille ei ikinä selvinnyt rumpubileiden historia. Nykyään rumpuja paukutetaan kokin hatut päässä ja juhlan juuret ovat Napoleonin ajoissa, jolloin San Sebastianin asukkaat ovat puolustautuneet valloittajaa vastaan ja jotenkin ne rummutkin liittyvät tarinaan. Olisiko niillä kutsuttu väkeä paikalle. Mutta kokin hattu jää täydelliseksi arvoitukseksi.

Olimme matkassa vuokra-autolla ja näimme matkan varrella pikkukaupunkeja, maataloutta ja rannikkoa. Auton vuokraus meni vähän jännittävästi kun olimme ottavinamme autolle täyden vakuutuksen, jossa ei ole omavastuuosuutta ollenkaan. Autoa palauttaessa selvisi, ettei meillä ollut kuin pakollinen vakuutus. Halvaksi tuli, mutta en olisi kyllä uskaltanut ajaa yhteenkään kaupunkiin, jos olisin tiennyt ettei meillä ole kolhintavakuutusta.

Which season comes after the second Christmas?

Chronologically it went like this: Buying Christmas presents, celebrating christmas, picking mushrooms, celebrating old year, celebrating New Year, buying Christmas presents again, celebrating Christmas. And every day wearing sunglasses and waiting for the leafs to fall down some windy day from the young but tough oak in the street nearby the balcony.

It is January and I gladly announce that it is winter, one of the seasons I love most and list easily in the top five. However my head is not distracted by the lack of snow, the constant sunshine easily goes with a higher priority.

Liked too that the Old three kings (Los Reyes Magos) still went on to organize an extra christmas party. I am Happy also to restart with all the daily routines, after all the hazzle.

soini

Joululomalla

Blogi on ollut joulutauolla, kun olen keskittynyt lomanviettoon Soinin veljen perheen kanssa. Loma on mennyt suunnitelmien mukaan, enkä ole vilkaissut koulukirjoja kertaakaan. Joulu oli täällä valkoisempi kuin Suomessa. Lumesta ei ollut tietoakaan, mutta päivät olivat ihanan pitkiä ja aurinkoisia. Vieraillemme loman parasta antia taisikin olla kylämme aurinkoinen pelikenttä. Me Soinin kanssa vastasimme enemmän ja vähemmän sujuvasta suhailusta ympäri Iberian niemimaata.

Vieraat tulivat aaton aattona. Sovimme viettävämme aaton Madridissa ja keskittyvämme sohvalla makuuseen ja syömiseen täkäläiseen tapaan 25.12. Aurinkoinen aatto hurahtikin nopeasti kaupunkia kierrellen ja kotiin lähtö lipsahti vähän myöhäiseksi: pääsimme viimeisellä metrolla bussiasemalle, josta oli viimeinen bussi juuri lähtenyt. Ei auttanut muu kuin siirtyä taksijonoon, missä meitä valistettiin, että kaikki (myös taksikuskit) ovat nyt kotona jouluaterialla ja parin tunnin päästä voi saada taksin. Ensimmäinen taksi tuli kuitenkin yllättävän nopeasti ja minä lähdin saattamaan lapsia ja perheen äitiä kotiin. Soini vietti veljensä kanssa pitkän ja kylmän illan Madridissa, kun töihin palanneet kuskit eivät suostuneet ajamaan peräkyläämme. Lopulta harjoitteleva kuski, jolla ei tainnut olla kartta täysin hallinnassa, toi veljekset kotiin.

Joulupäivänä jatkoimme samaan malliin tarjoamalla kulkukoiralle jouluaterian ja nukkumispaikan kotonamme. Rotan kokoinen, harvakarvainen ja rupinen piski lähti seuraamaan meitä ja jouluhengessä kannoimme likaisen ja takkuisen raukan kylpyyn. Alussa koira ei näyttänyt pääsevät makuulta ylös, sen maha oli turvoksissa ja ennuste näytti muutenkin huonolta. Mietimme myös ihotaudin tarttumista ihmisiin, mutta eihän piskiä voinut jouluna kadullekaan palauttaa. Rottakoira nukkui päivän, söi roskien sijaan nappuloita, joutui manikyyriin ja piristyi kummasti. Aamulla se jolkotti eläinlääkäriin jo melkein koiran näköisenä (ainakin kaukaa katsottuna). Tarina päättyi meidän kannalta onnellisesti, koiran kannalta ei ehkä niinkään. Eläinlääkäri löysi sen kaultasta sirun, jonka perustella saimme Kellyn omistajan yhteystiedot. Omistaja oli kylällä asuva rouva, jonka kotiapulainen haki koiran kotiin, mutta ei vaikuttanut kovin kiinnostuneelta. Kelly oli kuulemma karannut "eilen tai toissapäivänä", vaikka näytti kyllä siltä, että se olisi viettänyt kadulla useampia kuukausia. Jos vielä törmäämme Kellyyn, kutsumme rouvan meille keskustelemaan eläinten pidosta.

Loppulomaksi vuokrasimme amerikkalaistyylisen tila-auton, jolla huristelimme Länsi-Espanjassa ja Portugalissa. Kävimme Salamancassa ihailemassa goottirakennuksia, portugalilaisissa pikkukaupungeissa viettämässä mukavaa elämää pikkurahalla, vuorilla katsomassa lunta ja lopulta rannikolla ihmettelemässä meren voimaa. Lopuksi Soini ajeli yöllä kotiin 600 km umpisumussa veljensä hoitaessa kuskin hereilläpidon. Huh!

Uutta vuotta juhlistettiin käymällä porukalla kampaajalla, missä olikin näkemisen arvoinen sutina. Partureita ja neuvonantajia riitti, käry oli huumaava ja työntekijät yrittivät samalla nauttia työnantajan tarjoamista juhlatarjoituista. Myöhemmin illalla jätimme vieraat vaihtamaan vuotta perheen kesken ja lähdimme kaksin työkaverini vaihtarikaverin vanhempien :) bileisiin. Olikin oikein mielenkiintoista päästä tutustumaan espanjalaisten perinteisiin: tequiloita otettiin 83-v mummon kanssa, kaverimme vanhempien kanssa tanssittiin aamuviiteen ja seuraavana päivänä syötiin jäljelle jääneet 5 kiloa mereneläviä.

Kekkereiden jälkeen minä olen lukenut lahjakirjaa ja pessyt lakanoita Soinin tehdessä töitä. Parhaillaan siskoni on poikaystävänsä kanssa bussissa matkalla meille. Kivaa, loma jatkuu!