Fysiikan töitä ja tallihommia

Täällä on menossa tiukka välikoejakso - tenttejä ja töiden palatuksia piisaa, samoin yömyöhään paniikissa opiskelua. Tänään jätettiin fysiikan harjoitustyö sellaisella luuseriryhmällä, etten tiedä naurattaako vai itkettääkö. Tein laskuja ja harjoituksia toisen ryhmän kanssa ja kopioin heiltä ne tehtävät, joita en osannut. Kirjoittelin työt vähän eri muodossa ja palautin ne parin apaattisen pojan kanssa painostavassa tilaisuudessa, jossa opettaja kyseli vaikeita. Oman ryhmäni pojat eivät siis laittaneet tikkua ristiin homman eteen ja toinen ryhmä oli vähän käärmeissään kopioinnista... No, maanantaina on fysiikan tentti, jossa paljastuu kuka on opiskellut ja kuka hengaillut mukana.

Puuduttavien koulutöiden vastapainoksi hankin tallilta piristäviä heppatöitä. Mulla on kivan kuuloinen diili: Ratsastan torstaisin 3 hevosta niin, että opettaja ratsastaa samaan aikaan, ja antaa mulle tehtävät ja ohjeita. Hepat on teinien sikailevia yksityisponeja, joiden omistajat ovat ostaneet tallilta kurinpalautuspalvelua. Mulle homma on kivaa ja mielenkiintoista: Saan ratsastaa melkein yksityistunneilla hyvillä, joskin kurittomilla, hepoilla. Niillä hepoilla, joilla menin viime viikolla, oli taipumusta ottaa jalat alle ja lähteä suuntaan x. Hepat olivat tosi pieniä ja mun lihasmassa taisi pelottaa niitä, kaikki nimittäin pysyivät kentällä koko tunnin. Sain kyllä välillä ihan reipasta kyytiä ympäri kenttää.

Perjantaisin teen 2 tuntia tallitöitä. Viime viikolla jouduin klippaamaan (=karvojen parturointi) hepan, joka piti vielä rauhoittaakin toimenpidettä varten. Oon luonnollisemman hevosmiestaidon ystävä ja itse työ oli sikatylsää: kone oli tylsä ja tuuli pöllytti karvat silmiin. Opettaja oli ihan tohkeissaan, kun opetti mulle niin mielenkiintoista hommaa. Ens kerralla aion keplotella siivoamaan karsinoita. Kaikesta tästä saan ilmaisen ratsastustunnin viikonloppuna - sopimuksen edullisuuden voi ymmärtää vain hevosihminen:)

Kunnianhimo tästä vielä puuttuikin

Sain tänään ensimmäisen tentin, tai välikokeen, tulokset. Olin osannut kemian atomiorbitaaleja tyylikkäästi ykkösen edestä. Yllätin itseni pettymällä tulokseen. Osasin asian mielestäni ihan hyvin ja tentti oli tietenkin korjattu tekniseen tapaan typerästi saivarrellen:) Eilen murjotin fysiikan kokeen jälkeen - paperit kerättiin tylysti pois vaikka olin juuri löytämässä ratkaisua golfpallotehtävään...

Ihme fiiliksiä. Mun ainut tavoite tälle vuodelle on päästä kaikista kursseista läpi ja oppia vähän luonnontieteitä aineopintojen taustaksi. Listalla eivät todellakaan ole vitoset. Varsinkaan kun Tampereella ei merkitä paperihin arvosanoja muualla suoritetuista opinnoista. Käytännössä en näköjään osaa ottaa ihan näin rennosti...

En ymmärrä miksi otan kokeet niin vakavasti. Opiskelukaverihin ei ainakaan kannata yrittää tehdä vaikutusta, heidät olisi parempi yllättää ymmärtämällä joku vitsi. Opettajatkin ovat varmaan nähneet monentasoisia selittelijöitä. Soinilta on vaikea salata ÄO:ää ja kaikille muillekin se selviää viimeistään tätä lukiessa. Voiko kunniaa himoita ilman että yrittää tehdä johonkuhun vaikutusta? Ehkä en himoitsekaan kunniaa vaan suorittajaluonteena tehtävien valmistumista, jota mitataan koepapereilla.

Kävin koulun jälkeen lenkillä ja mietin opiskelutavoitteitani. Osaan kemian ja fysiikan kokeissa kysytyt asiat vähintään kohtuullisesti, eikä miltään kurssilta ole tulossa hylsyä. Harmi jos pilaan suomalaisen korkeakoulutuksen maineen täällä, mutta ei sekään ole multa pois:) Perkele! Huomenna alan valmistautua kylmästi differentiaaliyhtälöt-kurssin välikokeeseen.

Maarit

Andalusian valloitus

Viime viikonloppuna oli pyhäinpäivän kunniaksi 4 päivän loma, jonka käytimme Granadan kaupunkiin ja Andalusiaan tutustumiseen. Andalusia on Espanjan lounaiskulman itsehallintoalue, jonka kulttuuriin ovat vaikuttaneet ainakin pitkä historia arabien hallinnassa ja läheiset suhteet Amerikkoihin. Turisteille historia ja kulttuuri näkyvät marokkolaisina basaarikujina ja ravintoloina, islamilaisena arkkitehtuurina, moskeijoiden ja katolisten kirkkojen risteytyksinä, härkätaisteluareenoina ja flamenco-esityksinä. Bussimatkalla näimme vuoria, oliivipuita ja härkiä laiduntamassa.

Lomaviikonloppuna kaupunki oli täynnä turisteja, mutta ei auta turistina valittaa:) Soinilla oli torstaina ja perjantaina työpalaverit, jotka hän hoiti hotellitoimistosta. Samalla minulla oli aikaa lukea fysiikan tenttiin. Vietimme siis Granadassa vähän arkeakin, mutta pääasiassa kuljeskelimme ympäriinsä ja söimme hyvin. Parin kaupunkihengailupäivän jälkeen horisontissa näkyvät lumihuiput alkoivat houkuttaa.

Granadasta "Sierra Nevadaan" oli yksi bussivuoro päivässä ja lähdimme matkaan tyypilliseen tapaamme valmistautumatta. Emme tienneet mihin kylään bussi menee, minkälaisia kävelyreittejä tai palveluita siellä on. Minä ajattelin suomalaisena selvitä kävelyretkestä ballerina-kengilläni. Päätepysäkki osoittautui baariksi, josta lähti mutkitteleva tie kohti horisontissa näkyvää lumihuippua. Tajusimme ostaa baarista puoli litraa vettä. Sitten suuntasimme muiden retkeilijöiden perään kohti huippua.

Alueelle ei ollut opasteita, mutta reitti oli aika suoraviivainen: ylöspäin mutkaista asfalttitietä tai polkuja, jotka oikoivat tien mutkia. Aurinko paistoi ihanasti ja kävelimme hitaasti, koska ohut vuoristoilma nosti sykettä. Pidimme välillä taukoja ja ajattelimme aina, että tämän mutkan jälkeen olemme huipulla. Jossain vaiheessa tie muuttui lumiseksi ja ballerinat alkoivat luistaa. Huipulle oli kuitenkin päästävä, ja päästiinkin, 4 tunnin köpöttelyn päätteeksi. Maisemat olivat huikeat! Kirkkaammalla kelillä huipulta olisi nähnyt Afrikkaan, mutta me saimme tyytyä jylhään vuoristoon. Huipulla ei ollut baaria... Janoissamme ja jalat rakoilla kävelimme takaisin baarille. Paluumatka kesti 2 tuntia ja päivän aikana kerääntyneet pilvet osuivat reitille. Sakeassa sumussa olimme tyytyväisiä asfaltoituun "polkuun".

Selvisimme baarille juuri ajoissa, puoli tuntia ennen bussin lähtöä. Lopputuloksena luonnonvoimien aliarvoinnista oli palanut naama ja päänsärky, joita Sierra Nevadan kokeminen kompensoi mukavasti. Retken opetus oli, ettei mottoni "helppo nakki, mulle" päde aina (tai siis ei päde yleensä) ja että ilman eväitä ei kannata lähteä seikkailemaan.

Sunnuntaina huoleton asenne toimi paremmin. Olimme selvittäneet jo perjantaina, että Alhambran (maurien valtava palatsialue) liput oli myyty loppuun koko viikonlopuksi. Onnistuimme kuitenkin saamaan netistä yhden lipun palatsin puutarhaan ja sunnuntaiaamuna suuntasimme palatsille. Emme voineet ottaa bussia, koska meillä ei ollut kolikoita. Niinpä lähdimme kiipeämään Sierra Nevadan kangistamilla lihaksilla niinikään vuoren rinteessä sijaitsevalle palatsille. Polku kulki muurin viertä ja puolivälissä menimme katsomaan yhtä porttia, joka oli auki ja hups, olimme sisällä alueella! En yleensä kehtaa mennä pummilla mihinkään, mutta tällä kertaa huomasin pummimisen liian myöhään. Taisi siinä portilla olla jotain tyttöjä liivit päällä...