Viidakkokuume

Ranskalaiset olivat oletetusti kansoittaneet Nanambiiki Cabañasit ja illallisella oli valilla vaikea saada suamea kuuluviin. Retkilla olimme kuitenkin vahvoilla, koska oppaat osasivat vain paikallista kielta ja espanjaa. Ja hyvia oppaita olivatkin, kuulimme paljon mielenkiintoisia juttuja paikallisesta elamasta ja mm. laakekasveista. Cabañaseilla oli hyva paikallisyhteisoa tukeva ja arvostava meininki, tyontekijat ja puolet omistuksesta olivat paikallisia. Ainut minua hairinnyt asia olivat taas ne prkleen vesivessat. Viidakossa, haloo! Ja luonnollisesti samaa jokivetta myos juodaan - en uskaltautunut kyselemaan juomaveden puhdistusprosessista. Likavedelle sita ei ole.

Ekana paivana retkeilimme kanoottilla paikallisia projekteja pallistelemaan. Amazoonico-keskuksessa hoidettiin villielaimia, jotka jotkut passit olivat ottaneet lemmikeikseen, mutta eivat yllattaen olleet parjanneet niiden kanssa. Keskuksen ideana on vapauttaa elaimia takaisin viidakkoon, mutta se on vaikeaa. Papukaijoilta on katkottu siivet, ne kiroilevat, tiikeri ei osaa metsastaa, lintu seuraa ihmista kuin koira jne. Paikan villeimman nakoisia kavereita olivat sian kokoiset jyrsijat, "vesirotat", jak! Amazoonicon lisaksi kavimme katsomassa saviruukun ja puuveistoksen tekoa seka ottamassa kaljat jonkun kylalaisen terassilla. Kylla ihmiset asuvat koyhasti! mutta moista ystavallisyytta ja kunnioitusta muukalaisia kohtaa ei Suomessa ehka tapaa.

Kaksi seuraava paivaa vietimme metsassa patikoiden. Elaimet tietenkin kaikkosivat marssivaa joukkoamme, mutta naimme villin nakoisia kasveja, tiikerin jalkia, hyonteisia ja yhden kaarmeen. Yon vietimme rattoisasti makuupussissa joen rannalla. Laavuviritelmamme katto petti yon rankkasateessa ja ranskalaisilla oli kuulemma ollut vilkasta rakennustyota ja puuduttavaa kyykkynukkumista. Korvatulpilla varustautuneina metsasuomalaisina nukuimme kunnon unet ja aamulla otimme jokisavinaamiot kaupan paalla. Ehka kerrankin Tampere-Pariisi kauneuskisan voitto olisi tullut kotiin.

Seuraavana aamuna tunnelmat olivatkin jo toiset. Sain yolla mielettoman viidakkomahataudin liki 40 asteen kuumeella. Aamulla makasin riippukeinussa ja shamaani honki luonnontupakkahoyryja, loyhytteli yrtteja ja juotti taikajuomaa. Lieko luonto vai imodium+parasetamol auttaneet, mutta jotenkin selvisin kanootti- ja bussimatkan viidakonreunakaupunkiin. Siella otin ilmastoidun huoneen puhtaalla vessalla ja raahauduin laakariin toisen kuumeisen yon jalkeen. Jotenkin paadyin sairaalan ensipuun, jossa nuokuin puoli paivaa, mutta tuloksena onnellisesti puhtaat paperit vakavista taudeista ja antibioottikuuri. Pikkusen tekee mieli sinappikurkkusalaatti 3 paivan suolasokerilitkudieetin jalkeen...

Viidakosta nousimme kohti paakaupunkia ja matkalla pysahdyimme ihanaan kylpylaan. Ulkoilma-altaita, joiden vesi pulppuaa maan sisasta tulivuoren lammittamana. Tanaan olemme tayttaneet matkamuistokassia Otavalon vanhoilla, joskin nykyisin turisteille suunnatuilla, kasityomarkkinoilla.

Vahiin alkaa kayda tama reissu, huomenna matkustamme Quitoon ja ylihuomenna aamulla lahtee lento. Lomamme on ollut ihana ja ilmeisesti sopivat pitka ja raskaskin, tuntuu nimittain ihan kivalta tulla Suomeen. Ja mun pitaa tullakin melkein laakarin maarayksella, verenpaineeni oli 50/90 eika nain alhaiset lukemat voi johtua kuin salmiakin puutteesta. Suomeen vetaa myos mummoni, jonka huono vointi on vahan varjostanut koko reissua. Sain tietaa Ecuadoriin lahtopaivana, etta hanella on syopa ja viime viikolla han kuoli. Olisin kovasti halunnut olla lahempana juttelemassa, mutta pidimme yhteytta moderniin tyyliin tietokoneella ja kannykalla. Taidan muuten peria mummon kannykan, onkohan se jo ihan tavallista Suomessa:) Mummo haudataan pian Suomeen tulomme jalkeen ja sitten marjastan kodittomana Kuhmoisten mokilla kaksi viikkoa. Syyskuussa kotiudun taas Pyynikille ja toivottavasti naen teita kaikkia kohtapian!